Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 38/2025 vp

Laiksi hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Hyväksytty 18.6.2025 Julkinen talousSote ja hyvinvointialueet

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hyvinvointialueiden rahoituksesta annettua lakia. Muutosten tarkoituksena olisi pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaisesti kannustaa hyvinvointialueita asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Ehdotetuilla muutoksilla hyvinvointialuekohtaisen rahoituksen määräytymistekijöihin pyrittäisiin myös parantamaan rahoituksen kohdentumista palvelujen järjestämisen edellytykset turvaten sekä lisäämään rahoituksen ennakoitavuutta. Lisäksi esityksellä toteutettaisiin julkisen talouden suunnitelmassa linjatut siirtymätasauksia koskevat kertaluontoiset säästötoimenpiteet.

Hyvinvointialueiden rahoituksen määräytymistekijöiden osuuksia koko maan tasolla muutettaisiin siten, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen kohdennettavan rahoituksen osuus nostettaisiin 1,5 prosenttiin sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta ja samalla asukasmäärän ja palvelutarpeen mukaan määräytyviä osuuksia laskettaisiin kumpaakin 0,25 prosenttiyksikköä. Lisäksi ehdotetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kertoimen laskentatavan täsmentämistä alueita kannustavammaksi ja tähän liittyen asetuksenantovaltuuden täydentämistä.

Hyvinvointialuekohtaisen sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen määräytymistekijöiden osalta muutettaisiin terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuollon palvelujen tarpeisiin perustuvien laskennallisten kustannusten määrittelyssä käytettäviä painotuksia. Kyseessä on lakisääteinen päivitys, joka perustuu uusimpiin kustannustietoihin. Lisäksi terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuollon palvelutarvekertoimen perusteella määräytyvän rahoituksen ennakoitavuuden parantamiseksi hyvinvointialuekohtaisten tarvekertoimien laskennassa otettaisiin huomioon hyvinvointialueiden tiedot saatavissa olevilta kahdelta viimeisimmältä vuodelta.

Pelastustoimen rahoituksen määräytymistekijöiden osalta tarkistettaisiin sääntelyä pelastustoimen riskikertoimen määrittelyssä käytettävistä tekijöistä ja niiden painokertoimista.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kertoimen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen asukastiheyskertoimien laskennassa käytettäviä tietoja koskevaan sääntelyyn tehtäisiin tekninen tarkistus siihen, minkä vuoden tietoja käytetään.

Julkisen talouden suunnitelmassa linjattujen säästöjen toteuttamiseksi siirtymätasauksia leikattaisiin väliaikaisesti vuosina 2026 ja 2027. Väliaikaisesti voimassa oleva muutos koskisi vain niitä siirtymätasauslisää saavia hyvinvointialueita, joilla siirtymätasauksen vähennys ei vaarantaisi lakisääteisten palveluiden järjestämiseksi riittävää rahoitusta ottaen huomioon alueelle jälkikäteistarkistuksena kohdentuva laskennallisen rahoituksen määrä sekä tilinpäätöksen mukaiset toteutuneet kustannukset. Näillä alueilla vuoden 2022 kuntien kustannusten ja alueen laskennallisen rahoituksen erotusta tasaavan siirtymätasauslisän porrastusta muutettaisiin 24 eurolla asukasta kohden vuonna 2026 ja 30 eurolla asukasta kohden vuonna 2027.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026. Siirtymätasauslisän määräaikaista leikkausta koskevat säännökset olisivat voimassa vuoden 2027 loppuun.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen

Lakiehdotukset

  1. Laki hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 391/2025

Asiakirjat

Asiasanat

  • hyvinvointialueet
  • rahoitus
  • tilinpäätös
  • julkinen talous
  • terveyden edistäminen
  • sosiaalihuolto
  • terveydenhuolto
  • vanhustenhuolto
  • sote-uudistus
  • pelastustoimi
  • riskianalyysi
  • menoleikkaukset