AsiatHallituksen esitys HE 269/2026 vp
Merityötä koskevan yleissopimuksen ohjeiston muutosten hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi sekä laeiksi merityösopimuslain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Käsittelyssä Sote ja hyvinvointialueetTyö ja sosiaaliturva
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi merityötä koskevan Kansainvälisen työjärjestön vuoden 2006 yleissopimuksen ohjeistoon vuonna 2025 tehdyt muutokset sekä lain niiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Ohjeistoon tehdyt muutokset kohdistuvat ohjeiston oikeudellisesti sitovaan osaan ja suositusosaan.
Ohjeiston sitovien muutosten toimeenpanemiseksi esitetään muutoksia merityösopimuslakiin. Muutokset koskevat työnantajan vastuuta työntekijän kotimatka- ja sairaanhoitokustannuksista työsopimuksen päättymiseen liittyvän vapaan kotimatkan yhteydessä.
Esityksessä ehdotetaan myös EU:n sisävesiliikenteen työaikaa koskevan direktiivin täytäntöönpanoon perustuvia muutoksia työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annettuun lakiin. Ehdotettavat muutokset koskevat lain soveltamisalaa ja työaikakirjanpidon säilyttämistä sisävesiliikenteessä.
Lisäksi merityöaikalakiin ehdotetaan teknisluonteista muutosta, jolla korvattaisiin voimassa olevassa laissa käytetty vanhentunut mittayksikkö.
Merityötä koskevan yleissopimuksen ohjeiston muutokset tulevat kansainvälisesti voimaan 23.12.2027. Muutosten voimaansaattamista koskeva laki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Tarkoituksena on, että mainittu laki ja ohjeiston muutosten toimeenpanemiseksi merityösopimuslakiin ehdotettavat muutokset tulisivat voimaan samanaikaisesti kuin ohjeiston muutokset tulevat kansainvälisesti voimaan.
Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annettuun lakiin ehdotettavat muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.6.2027 ja merityöaikalakiin ehdotettu muutos 1.3.2027.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Työministeri Matias Marttinen
Lakiehdotukset
- Laki merityötä koskevan yleissopimuksen ohjeiston muutoksistKäsittelyssä
- Laki merityösopimuslain muuttamisestaKäsittelyssä
- Laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain muuttamisestaKäsittelyssä
- Laki merityöaikalain 17 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
- Muutokset merityötä koskevaan vuoden 2006 yleissopimukseen, sellaisena kuin se on muutettuna (MLC, 2006)Käsittelyssä
Asiakirjat
Asiasanat
- työaika
- merenkulku
- sisävesiliikenne
- merimiehet
- matkakustannukset
- sairaanhoito
- kansainväliset sopimukset
- EU-direktiivit
- Euroopan unioni