AsiatHallituksen esitys HE 98/2026 vp
Laiksi pakkokeinolain 2 ja 10 luvun muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi
Käsittelyssä Oikeusvaltio ja demokratiaTurvallisuus ja puolustus
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi pakkokeinolakia, rikostorjunnasta Tullissa annettua lakia ja rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annettua lakia sekä kolmea muuta lakia.
Esityksen tarkoituksena on hallitusohjelman mukaisesti varmistaa, että pakkokeinolaki tukee rikostorjuntaa riittävällä tavalla.
Esityksen mukaan lainsäädäntöön lisättäisiin säännökset salaisesta paikkaan kohdistuvasta etsinnästä ja osallistuvan tietolähteen käytöstä. Ampuma-aserikos lisättäisiin ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevaksi perusterikokseksi.
Pakkokeinolain mukaisia vangitsemisen edellytyksiä selkeytettäisiin ottaen huomioon kansainvälinen ja kansallinen oikeuskäytäntö. Rikoksesta todennäköisin syin epäillyn vangitseminen edellyttäisi aina jonkin pakkokeinolaissa määritellyn erityisen edellytyksen esimerkiksi karttamis-, sotkemis- tai jatkamisvaaran käsillä oloa. Lisäksi lainsäädäntöön lisättäisiin vangitsemisen edellytykseksi uusi hengen, terveyden tai vapauden vaarantumisen uhkaan perustuva vangitsemisperuste.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä 2026.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Oikeusministeri Leena Meri
Lakiehdotukset
- Laki pakkokeinolain 2 ja 10 luvun muuttamisestaKäsittelyssä
- Laki tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
- Laki rikostorjunnasta Tullissa annetun lain 3 luvun muuttamisestaKäsittelyssä
- Laki rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain muuttamisestaKäsittelyssä
- Laki kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 23 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
- Laki rikosasioita koskevaa eurooppalaista tutkintamääräystä koskevan direktiivin täytäntöönpanosta annetun lain 9 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
Asiakirjat
Asiasanat
- pakkokeinot
- rikoksentorjunta
- etsintä
- salaaminen
- kotietsintä
- tietolähdetoiminta (viranomaistoiminta)
- aserikokset
- ihmisoikeudet
- vangitseminen
- Tulli
- Rajavartiolaitos