Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 75/2023 vp

Laiksi eräiden kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistuksista vuosina 2024–2027 ja siihen liittyviksi laeiksi sekä lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta

Hyväksytty muutettuna 15.12.2023 Työ ja sosiaaliturva

Mistä on kyse

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki eräiden kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistuksista vuosina 2024–2027. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi eläkkeensaajan asumistuesta annettua lakia sekä lapsilisälakia.

Esityksen mukaan eräitä etuuksia ja rahamääriä, jotka on sidottu kansaneläkeindeksiin tai elinkustannusindeksiin, ei tarkistettaisi siten kuin kansaneläkeindeksistä annetussa laissa säädetään tai elinkustannusindeksin muutosta vastaavasti vuosina 2024–2027. Ehdotettu uusi laki koskisi sairausvakuutuslain mukaista päivärahaetuuksien vähimmäismäärää, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaista ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahan ja nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärää, työttömyysturvalain mukaisen peruspäivärahan, peruspäivärahan korotusosan ja lapsikorotuksen määrää, lasten kotihoidon tuesta ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain mukaisia etuuksia, yleisestä asumistuesta annetun lain mukaisia rahamääriä, eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain mukaisia rahamääriä, opintotukilain mukaisen opintorahan, opintorahan huoltajakorotuksen ja oppimateriaalisän määrää, aikuiskoulutusetuuksista annetun lain mukaista aikuiskoulutustuen perusosan määrää sekä kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain mukaista vastaanottorahaa ja käyttörahaa. Lisäksi eläkkeensaajan asumistuesta annettua lakia muutettaisiin väliaikaisesti siten, että asumistuessa huomioon otettavien lämmitys-, vesi- ja kunnossapitokustannusten määriä, keskimääräisiä asumismenoja sekä asumismenojen enimmäismääriä ei tarkistettaisi vuosina 2024–2027.

Lue koko tiivistelmä · Virallinen tiivistelmä.

Missä mennään

  1. 12.10.2023 Annettu
  2. 17.10.2023 Lähete­keskustelu
  3. 20.10.2023 Valio­kunnassa
  4. 4.12.2023 Mietintö
  5. 15.12.2023 Päätös
  6. 28.12.2023 Vahvistus

Valmistelee sosiaali- ja terveysvaliokunta, lausunto sivistysvaliokunta, perustuslakivaliokunta ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunta.

Koko käsittely

Eduskunnan päätös

Eduskunta päätti asiasta 15.12.2023: hyväksytty muutettuna.

Asian äänestykset löytyvät äänestyssivulta. Koko asian ratkaisevaa äänestystä ei ole tunnistettu.

Erimielisyys valiokunnassa

Mietintöön jätettiin vastalause: 1) Nurminen, Kiuru, Berg, Merinen, Forsgrén, Andersson 2) Kemppi, Mattila.

Perustelut ovat mietinnön StVM 17/2023 vp lopussa.

Mitä mieltä sinä olet?

Valintasi tallentuu vain tähän selaimeen. Oma eduskuntasi näyttää, ketkä äänestivät useimmin kuten sinä.