Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 7/2023 vp

Laeiksi rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain ja poliisilain 5 luvun 10 §:n muuttamisesta

Hyväksytty 10.10.2023 Turvallisuus ja puolustus

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annettua lakia ja poliisilakia. Rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain muutokset koskevat eräitä salaisia tiedonhankintakeinoja ja niiden käytön edellytyksiä. Poliisilain muutos olisi tekninen.

Salaisena tiedonhankintakeinona toteutettavan televalvonnan lupaa ei enää jatkossa lähtökohtaisesti rajoitettaisi vain tiettyihin luvan hakemisen hetkellä tiedossa oleviin teleosoitteisiin tai telepäätelaitteisiin.

Peitelty tiedonhankinta ehdotetaan mahdollistettavaksi tietoverkossa tehtynä ennalta estettäessä Rajavartiolaitoksen tutkittavaksi kuuluvaa rikosta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman yhtä aikaa pakkokeinolain ja poliisilain 1.10.2023 voimaan tulevien vastaavien muutosten kanssa, kuitenkin viimeistään 1.1.2024.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Sisäministeri Mari Rantanen

Lakiehdotukset

  1. Laki rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 990/2023
  2. Laki poliisilain 5 luvun 10 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 991/2023

Asiakirjat

Asiasanat

  • rikoksentorjunta
  • pakkokeinot
  • rajavalvonta
  • poliisi (organisaatiot)
  • tiedonhankinta
  • televalvonta
  • telekuuntelu
  • Rajavartiolaitos