AsiatHallituksen esitys HE 58/2024 vp
Puolustusyhteistyöstä Suomen tasavallan hallituksen ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välillä tehdyn sopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi ja siihen liittyviksi laeiksi
Hyväksytty muutettuna 1.7.2024 Turvallisuus ja puolustus
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi puolustusyhteistyöstä Suomen tasavallan hallituksen ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välillä tehdyn sopimuksen.
Puolustusyhteistyösopimus syventää Suomen ja Yhdysvaltojen välistä tiivistä yhteistyötä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla. Sopimus sääntelee mahdollisuutta Yhdysvaltojen sotilaalliseen läsnäoloon Suomessa kaikissa turvallisuustilanteissa. Se parantaa edellytyksiä Yhdysvaltojen Suomelle antamalle tuelle vahvistaen Suomen turvallisuutta myös Nato-jäsenyyden oloissa ja vahvistaa myös Yhdysvaltojen sekä muiden Pohjoismaiden turvallisuutta.
Puolustusyhteistyösopimus perustuu Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta tehtyyn sopimukseen ja täydentää sitä. Puolustusyhteistyösopimuksessa määrätään Yhdysvaltojen pääsystä Suomen alueelle sekä tiettyjen liitteessä lueteltujen sovittujen tilojen ja alueiden käytöstä. Sopimuksessa sovitaan myös Yhdysvaltojen joukkojen, siviilihenkilöstön, huollettavien ja sopimustoimittajien oikeudellisesta asemasta. Lisäksi sopimuksessa määrätään muun muassa puolustusmateriaalin varastoinnista, Yhdysvaltojen joukkojen turvallisuudesta, rikosoikeudellisesta tuomiovallasta sekä verotuksesta.
Puolustusyhteistyösopimus perustuu Suomen suvereniteetin, lainsäädännön ja kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden kunnioittamiseen. Suomen suostumuksella ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti sopimuksella luodaan kehys Suomen ja Yhdysvaltojen välisen puolustusyhteistyön tehostamiselle.
Sopimus tulee voimaan toiseksi seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sellaisen jälkimmäisen nootin päiväyksestä, jolla osapuolet ilmoittavat toisilleen diplomaattiteitse, että ne ovat saattaneet päätökseen sopimuksen voimaantulon edellyttämät kansalliset menettelynsä. Sopimus on aluksi voimassa kymmenen vuotta. Tämän jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi, mutta kumpikin osapuoli voi irtisanoa sen ilmoittamalla irtisanomisesta toiselle osapuolelle kirjallisesti diplomaattiteitse yhtä vuotta aiemmin.
Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti, kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi tehtäväksi sopimuksesta johtuvat muutokset ampuma-aselakiin, ulkomaalaislakiin, sotilasajoneuvolakiin, arvonlisäverolakiin, valtion vahingonkorvaustoiminnasta annettuun lakiin, ajokorttilakiin, sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin, ilmailulakiin, lentoasemaverkosta ja -maksuista annettuun lakiin ja ajoneuvolakiin. Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti, kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Ulkoministeri Elina Valtonen
Lakiehdotukset
- Laki puolustusyhteistyöstä Suomen tasavallan hallituksen ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välillä tehdystä sopimuksestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 485/2024
- Laki ampuma-aselain 17 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 486/2024
- Laki ulkomaalaislain 40 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 487/2024
- Laki sotilasajoneuvolain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 488/2024
- Laki arvonlisäverolain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 489/2024
- Laki valtion vahingonkorvaustoiminnasta annetun lain 1 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 490/2024
- Laki ajokorttilain 58 a §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 491/2024
- Laki sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 492/2024
- Laki ilmailulain 112 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 493/2024
- Laki lentoasemaverkosta ja -maksuista annetun lain 8 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 494/2024
- Laki ajoneuvolain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 495/2024
- Sopimus Suomen tasavallan hallituksen ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välillä puolustusyhteistyöstäHyväksytty · säädöskokoelma 514/2024
Asiakirjat
Asiasanat
- puolustuspolitiikka
- turvallisuuspolitiikka
- asevoimat
- yhteistyö
- sujuvuus
- sotilaat
- oikeusasema
- infrastruktuurit
- sotilasalueet
- sotakalusto
- puolustusjärjestelmät
- tilat
- alueet
- maanpuolustus
- kansainväliset sopimukset
- Suomi
- Yhdysvallat (USA)