AsiatHallituksen esitys HE 329/2026 vp
Laeiksi ulkomaalaislain ja kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten annetun lain muuttamisesta
Käsittelyssä Maahanmuutto
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ulkomaalaislakia ja kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten annettua lakia.
Esityksen mukaan työnantajan moitittavan menettelyn takia myönnettävän jatkoluvan myöntämisen edellytyksiä muutettaisiin vastaamaan soveltamiskäytäntöä. Lisäksi työnteon perusteella myönnettäviin oleskelulupiin lisättäisiin uutena edellytyksenä se, että työnantaja vakuuttaa, ettei ole perinyt työntekijältä maksuja työsuhteen solmimisesta tai ollut tietoinen tällaisten maksujen perimisestä.
Muutoksia tehtäisiin myös työnantajaa koskevaan päätökseen, jonka perusteella Maahanmuuttovirasto voi pidättäytyä myöntämästä työntekoon perustuvia oleskelulupia kyseisen työnantajan palvelukseen. Muutokset koskisivat myös kausityönantajia. Päätöksenteon ehtoja muutettaisiin, sen laajennettaisiin ja sen käytettävyyttä parannettaisiin.
Lisäksi Euroopan komission Suomea kohtaan aloittaman rikkomusmenettelyn johdosta kirjattaisiin velvoite tiettyjen tietojen antamisesta kausityöntekijöille kausityölakiin ja tehtäisiin tekninen korjaus pykälään kausityöhön oikeuttavan luvan uudistamisesta. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 3.3.2027.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Työministeri Matias Marttinen