Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 326/2026 vp

Laiksi kilpailulain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi

Käsittelyssä

Mistä on kyse

Esityksessä ehdotetaan pääasiallisesti muutettaviksi niin sanottua kilpailuneutraliteettia koskevia kilpailulain säännöksiä. Muutoksilla selkeytettäisiin voimassa olevaa sääntelyä sekä tehostettaisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston mahdollisuuksia valvoa sääntelyn noudattamista. Lisäksi muutosten tavoitteena on lisätä kilpailuneutraliteettisääntelyn soveltamisalaan kuuluvien toimijoiden suorittamaa oman toimintansa ja sen mahdollisten kilpailuneutraliteettiin liittyvien vaikutusten arviointia ja siten ennaltaehkäistä kilpailuneutraliteettiongelmien syntymistä.

Kilpailulakiin esitetään lisättäväksi uusi valtiota, kuntia, kuntayhtymiä, hyvinvointialueita, hyvinvointiyhtymiä sekä niiden määräysvallassa olevia yksiköitä koskeva velvoite tehdä ja dokumentoida kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuvaa taloudellista toimintaansa koskeva arviointi. Lisäksi kilpailulakiin lisättäisiin säännökset kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuvan taloudellisen toiminnan käsitteestä ja markkinaehtoisen toiminnan vaatimuksesta sekä uudesta priorisointiperusteesta. Voimassa olevaa kirjanpidon eriyttämistä koskevaa sääntelyä täydennettäisiin velvollisuuden toimivuuden parantamiseksi. Lisäksi eriyttämisvelvollisuutta sekä esitettyä uutta itsearviointivelvollisuutta koskevaa liikevaihtorajaa esitetään korotettavaksi inflaatiokehityksen johdosta. Kilpailulain säännösten muutosten vuoksi kilpailuneutraliteetin kannalta keskeisten sääntelykokonaisuuksien soveltuvuus myös valtion harjoittamaan toimintaan tulisi nykyistä selvemmin ilmi suoraan taloudelliseen toimintaan yleisesti sovellettavasta kilpailulaista.

Lue koko tiivistelmä · Virallinen tiivistelmä.

Missä mennään

  1. 5.11.2026 Annettu
  2. – Lähete­keskustelu
  3. – Valio­kunnassa
  4. – Mietintö
  5. – Päätös
  6. – Eduskunnan vastaus

Koko käsittely

Eduskunnan päätös

Eduskunta ei ole vielä päättänyt asiasta.

Mitä mieltä sinä olet?

Valintasi tallentuu vain tähän selaimeen. Oma eduskuntasi näyttää, ketkä äänestivät useimmin kuten sinä.