AsiatHallituksen esitys HE 300/2026 vp
Laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
Käsittelyssä Maahanmuutto
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ulkomaalaislakia.
Säilöönoton perusteita ehdotetaan muutettaviksi siten, että huomioitaisiin yhteistä järjestelmää unionissa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi koskevan asetuksen voimaantulo. Lisäksi voimassa olevia säilöönoton perusteita ehdotetaan täsmennettävän niin, että ulkomaalaisen säilöönotto olisi mahdollista tilanteessa, jossa hän hakee säilöön otettuna kansainvälistä suojelua palautusvaiheessa viivyttääkseen palautuksen täytäntöönpanoa ja hänellä on ollut aiemmin mahdollisuus hakeutua kansainvälisen suojelun prosessiin. Jatkossa merkitystä ei enää olisi sillä, onko kyseessä ensimmäinen vai myöhempi hakemus.
Pakenemisen vaaraa koskeva pykälä muutettaisiin siten, että otettaisiin huomioon paluuasetuksen voimaantulo ja muut EU-säädökset, joissa pakenemisen vaarasta säädetään. Pykälästä kumottaisiin paluuasetuksen kanssa päällekkäinen sääntely. Lisäksi ehdotetaan käytettävän paluuasetuksen mahdollistamaa kansallista liikkumavaraa niin, että säilytetään sellaiset ulkomaalaislaissa olevat pakenemisen vaaran määrittämisperusteet, jotka eivät sisälly paluuasetukseen.
Muutoksenhakua koskevaa sääntelyä täsmennettäisiin pääsyn epäämisen osalta lisäämällä pykälään säännökset siitä, että oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain päätöksen täytäntöönpanoa ja hallintotuomioistuimen väliaikaisia määräyksiä koskevaa sääntelyä ei sovelleta pääsyn epäämistä koskevassa muutoksenhaussa. Muutoksella yhtenäistetään muutoksenhakua koskeva sääntely Schengenin rajasäännöstön kanssa.
Ehdotetun lain muutoksenhakua koskeva pykälä on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Muilta osin ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 17.10.2027.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Sisäministeri Mari Rantanen
Lakiehdotukset
- Laki ulkomaalaislain muuttamisestaKäsittelyssä