Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 29/2025 vp

Laiksi poliisilain 5 a luvun muuttamisesta ja eräiksi muiksi laeiksi

Hyväksytty muutettuna 18.2.2026 Turvallisuus ja puolustus

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi poliisilakia, henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettua lakia ja tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annettua lakia sekä sotilastiedustelulakia.

Esityksessä ehdotetaan, että poliisilaissa selkeytettäisiin niin sanottua palomuurisääntelyä eli siviilitiedustelumenetelmän käytön aikana saadun rikosta koskevan tiedon luovuttamista rikostorjuntaan sekä siihen liittyvää henkilötietojen käsittelyä. Kyseinen sääntely on osoittautunut käytännössä tulkinnanvaraiseksi. Ehdotuksen mukaan suojelupoliisille sallittaisiin tiedustelumenetelmän avulla saadun kansallista turvallisuutta vaarantavia rikoksia eli maanpetosrikoksia, valtiopetosrikoksia ja terrorismirikoksia koskevan rikostiedon luovuttaminen toimivaltaiselle viranomaiselle siihen katsomatta, mikä on kyseisistä rikoksista säädetty ankarin rangaistus. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi uusista rikostiedon luovutustarkoituksista, jotka olisivat kansallisen turvallisuuden suojaaminen ja rikoksen selvittämiseksi ja estämiseksi toimivaltaisen viranomaisen toiminnan suuntaaminen. Jos tietoa luovutettaisiin edellä mainituissa tarkoituksissa, kohdistuisi sen käyttöön rajoituksia oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden takaamiseksi ja siviili- sekä sotilastiedustelun suojaamiseksi.

Esityksellä selvennettäisiin, että tiedustelumenetelmän avulla saadun muun tiedon kuin rikosta koskevan tiedon luovuttamiseen ei sovellettaisi palomuurisääntelyä, vaan muita poliisilain tai henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain säännöksiä myös siinä tapauksessa, että luovutuksensaajana olisi rikostorjuntaviranomainen.

Tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti rikostiedon luovuttamisen osalta.

Henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että se mahdollistaisi suojelupoliisin luovuttaa henkilötietoja Pohjois-Atlantin liitolle sekä sellaiselle Euroopan unionin virastolle ja toimielimelle, jonka tehtäviin kuuluu kansallisen turvallisuuden suojaaminen, oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen tai rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisilain sääntelyä koskien muun tiedon kuin henkilötiedon kansainvälistä luovuttamista tarkistettaisiin vastaavalla tavalla.

Sotilastiedustelusta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti rikostiedon luovuttamisen osalta.

Esitys toteuttaa osaltaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman strategista kokonaisuutta Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio; kansallista turvallisuutta ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä vahvistetaan.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Sisäministeri Mari Rantanen

Lakiehdotukset

  1. Laki poliisilain 5 a luvun muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 166/2026
  2. Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 50 ja 51 §:n muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 167/2026
  3. Laki tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annetun lain 17 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 168/2026
  4. Laki sotilastiedustelusta annetun lain muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 169/2026

Asiakirjat

Asiasanat

  • tiedustelu
  • tietojenluovutus
  • poliisi (organisaatiot)
  • rikoksentorjunta
  • henkilötiedot
  • turvallisuuspoliisi
  • maanpetos
  • valtiopetos
  • terrorismi
  • kansallinen turvallisuus
  • tiedonsaantioikeus
  • Nato
  • Euroopan unioni