AsiatHallituksen esitys HE 26/2025 vp
Laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa ja siihen liittyviksi laeiksi
Hyväksytty muutettuna 13.6.2025 Turvallisuus ja puolustus
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki vaarallisten aineiden kuljetuksesta Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa. Lisäksi tehtäisiin uudesta laista johtuvia muutoksia 12 lakiin.
Ehdotetussa laissa säädettäisiin Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa tapahtuvan vaarallisten aineiden kuljetuksesta tiellä ja ilma-aluksessa sekä kappaletavaran kuljetuksessa Suomen vesialueilla ja Suomen vesialueiden ulkopuolella. Lain tarkoitus olisi ehkäistä ja torjua vahinkoa ja vaaraa, jota vaarallisten aineiden kuljetus Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa saattaa aiheuttaa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle. Laki sisältäisi säännökset eri kuljetusosapuolten vastuista sekä viranomaisten tehtävistä ja toimivaltuuksista. Laissa olisi myös säännökset esimerkiksi turvallisuusneuvonantajasta, pakkausten ja säiliöiden rakenteeseen liittyvistä vaatimuksista sekä vaarallisten aineiden kuljetukseen Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa liittyviin turvauhkiin varautumisesta ja turvatoimista. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.9.2025.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Puolustusministeri Antti Häkkänen
Lakiehdotukset
- Laki vaarallisten aineiden kuljetuksesta Puolustusvoimissa ja RajavartiolaitoksessaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 849/2025
- Laki ajokorttilain 65 §:n muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 850/2025
- Laki ampuma-aselain 106 b §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 851/2025
- Laki eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta annetun lain 2 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 852/2025
- Laki henkilötietojen käsittelystä Tullissa annetun lain 21 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 853/2025
- Laki kemikaalilain 5 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 854/2025
- Laki konttilain 1 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 855/2025
- Laki painelaitelain 1 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 856/2025
- Laki rikoslain 44 luvun 13 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 857/2025
- Laki säteilylain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 858/2025
- Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 4 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 859/2025
- Laki sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 §:n muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 860/2025
- Laki pelastuslain 48 §:n muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 861/2025
Asiakirjat
Asiasanat
- vaaralliset aineet
- tiekuljetus
- ilmakuljetus
- vesikuljetus
- puolustusvoimat
- turvallisuus
- vastuu
- ennakointi
- riskienhallinta
- Rajavartiolaitos