Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 245/2026 vp

Laeiksi yrittäjän eläkelain ja Eläketurvakeskuksesta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Käsittelyssä Työ ja sosiaaliturva

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi yrittäjän eläkelakia ja Eläketurvakeskuksesta annettua lakia.

Esityksen mukaan yrittäjällä olisi jatkossa mahdollisuus valita työtulonsa perusteeksi joko nykyinen eläkelaitoksen tekemä kokonaisarvio tai yrittäjän ansiotulo. Yrittäjän työtulon tulisi kuitenkin siirtymäajan jälkeen olla eläkelaitoksen kokonaisarvioon perustuvassa työtulossa vähintään 50 prosenttia yrittäjän ansiotulosta ja ansiotuloon perustuvassa työtulossa nykyisen vakuuttamisvelvollisuuden alarajan verran, jos yrittäjän ansiotulo on alle vakuuttamisvelvollisuuden alarajan. Lisäksi yrittäjän eläkelaista kumottaisiin aloittavan yrittäjän alennusta koskeva säännös, jonka vuoksi lisätyöeläkevakuutusmaksuun ja pienennettyyn työeläkevakuutusmaksuun tehtäisiin parannuksia ja säädettäisiin mahdollisuus myös aloittaville yrittäjille. Yrittäjän eläkelakiin tehtäisiin myös muita muutoksia toimeenpanon sujuvoittamiseksi. Eläketurvakeskuksesta annettuun lakiin lisättäisiin säännös Eläketurvakeskuksen velvollisuudesta kuulla keskeisimpiä yrittäjäjärjestöjä työtulon määrittämisessä tarvittavan tietopohjan kehittämisen yhteydessä.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.4.2028. Yrittäjän eläkelain muuttamisesta annetun lain työtulon määrää ja vahvistamista koskeva sääntely tulisi kuitenkin voimaan 1.1.2028 ja sitä sovellettaisiin työtuloon 1.4.2028 alkaen.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen

Lakiehdotukset

  1. Laki yrittäjän eläkelain muuttamisestaKäsittelyssä
  2. Laki Eläketurvakeskuksesta annetun lain 2 §:n muuttamisestaKäsittelyssä

Asiakirjat

Asiasanat

  • yrittäjäeläkkeet
  • työtulot
  • ansiotulot
  • eläkemaksut
  • yrittäjätulot
  • valinnanvapaus
  • Eläketurvakeskus