Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 214/2026 vp

Laiksi metsälain muuttamisesta

Käsittelyssä Ilmasto ja energiaTurvallisuus ja puolustus

Mistä on kyse

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsälakia. Metsälakiin lisättäisiin velvoite laatia metsän uudistamisilmoitus, kun metsänuudistamiseen liittyvät perustamistoimenpiteet on tehty. Metsän uudistumisen edellytyksistä ja ilmoituksen tekemisestä olisi huolehdittava myös eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuun yhteydessä. Metsän uudistamisilmoituksen laiminlyönti sanktioitaisiin metsärikkomuksena. Lisäksi kasvatushakkuussa jätettävän puuston riittävän määrän arviointia täsmennettäisiin.

Esityksessä ehdotetaan, että jatkossa metsälakia ei sovellettaisi puolustusvalmiuden turvaamiseen tarvittavilla alueilla tiettyihin Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen aloitteesta toteutettaviin toimenpiteisiin. Muutoksenhakuun liittyen säädettäisiin oikaisuvaatimusmenettelystä Suomen metsäkeskuksen päätöksiin. Metsänkäyttöilmoituksen määräajasta poikkeamisen osalta mahdollistettaisiin lupapäätöksen automatisointi, mihin liittyen täsmennettäisiin myös luvan myöntämisen edellytyksiä. Lisäksi säädettäisiin henkilötunnuksen ja y-tunnuksen ilmoittamisesta metsänkäyttöilmoituksen ja metsän uudistamisilmoituksen yhteydessä.

Lue koko tiivistelmä · Virallinen tiivistelmä.

Missä mennään

  1. 1.10.2026 Annettu
  2. 8.10.2026 Lähete­keskustelu
  3. 14.10.2026 Valio­kunnassa
  4. – Mietintö
  5. – Päätös
  6. – Eduskunnan vastaus

Valmistelee maa- ja metsätalousvaliokunta.

Koko käsittely

Eduskunnan päätös

Eduskunta ei ole vielä päättänyt asiasta.

Mitä mieltä sinä olet?

Valintasi tallentuu vain tähän selaimeen. Oma eduskuntasi näyttää, ketkä äänestivät useimmin kuten sinä.