AsiatHallituksen esitys HE 171/2024 vp
Laiksi terveydenhuoltolain 22 §:n muuttamisesta
Hyväksytty muutettuna 12.3.2025 Sote ja hyvinvointialueet
Mistä on kyse
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuoltolakia. Esitys liittyy pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan, jonka mukaan edistetään ammattihenkilöstön mahdollisuuksia kohdentaa työaikaa asiakastyöhön ja vähennetään ammattihenkilöstöltä vaadittavan kirjallisen työn, kuten säädösperäisten lausuntojen ja erilaisten todistusten, määrää. Esitys liittyy myös pääministeri Petteri Orpon hallituksen päätöksiin, joilla hallitus on sopinut vuosien 2025–2028 julkisen talouden suunnitelmasta. Päätöksiin sisältyy ajokorttitarkastusten rajaaminen pois hyvinvointialueiden järjestämisvastuun piiristä.
Jatkossa hyvinvointialueella ei olisi perusterveydenhuollossa enää velvollisuutta huolehtia siitä, että sen asukas tai terveyskeskuksen potilas saa terveydentilaansa koskevan ajokorttilaissa tarkoitetun todistuksen tai lausunnon. Esityksen tavoitteena on vähentää hyvinvointialueiden lakisääteisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia tehtäviä ja siten osaltaan edistää hoitoon pääsyä sekä parantaa hyvinvointialueiden edellytyksiä tuottaa lakisääteiset palvelut käytettävissä olevilla henkilöstöresursseilla. Esityksellä pyritään myös osaltaan parantamaan julkisen talouden kestävyyttä ja luomaan edellytyksiä velkaantumisen kasvun taittamiseen.
Lue koko tiivistelmä · Virallinen tiivistelmä.
Missä mennään
- 10.10.2024 Annettu
- 16.10.2024 Lähetekeskustelu
- 17.10.2024 Valiokunnassa
- 26.2.2025 Mietintö
- 12.3.2025 Päätös
- 28.3.2025 Vahvistus
Valmistelee sosiaali- ja terveysvaliokunta, lausunto perustuslakivaliokunta.
Eduskunnan päätös
Eduskunta hyväksyi 12.3.2025 äänin 111–54.
- Hyväksyä 111
- Hylätä 54
- Poissa 34
- Hyväksyä
- Kokoomus, Perussuomalaiset, RKP, KD, Keskusta, Liike Nyt, Vornanen
- Hylätä
- SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto
Erimielisyys valiokunnassa
Mietintöön jätettiin vastalause: 1) Nurminen, Berg, Kiuru, Merinen 2) Pekonen, Forsgrén.
Perustelut ovat mietinnön StVM 4/2025 vp lopussa.
Mitä mieltä sinä olet?
Valintasi tallentuu vain tähän selaimeen. Oma eduskuntasi näyttää, ketkä äänestivät useimmin kuten sinä.