AsiatHallituksen esitys HE 159/2026 vp
Tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi Sveitsin kanssa tehdyn sopimuksen ja pöytäkirjan muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi
Hyväksytty 6.10.2026 Työ ja sosiaaliturva
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen tasavallan ja Sveitsin valaliiton välillä Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 1991 tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen ja pöytäkirjan, sellaisena kuin ne ovat muutettuna Helsingissä 19 päivänä huhtikuuta 2006, 22 päivänä syyskuuta 2009 ja 18 päivänä syyskuuta 2012 tehdyillä pöytäkirjoilla, muuttamisesta Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2026 tehdyn pöytäkirjan.
Suomen ja Sveitsin välillä on voimassa Suomen tasavallan ja Sveitsin valaliiton välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi 16 päivänä joulukuuta 1991 tehty sopimus. Muutospöytäkirjalla lisätään uusia määräyksiä sopimukseen ja sopimuksen pöytäkirjaan sekä muutetaan joitakin sopimusmääräyksiä. Vuoden 1991 sopimuksen ja siihen myöhemmin tehtyjen muutosten jälkeen on OECD:n yhteydessä valmisteltu monenvälinen yleissopimus, jolla toteutetaan verosopimuksiin liittyvät toimenpiteet veropohjan rapautumisen ja voitonsiirron estämiseksi, johon liittymällä olemassa olevien verosopimusten osapuolet voivat ottaa käyttöön veropohjan rapautumista ja voitonsiirtoa estävän hankkeen (Project to Tackle Base Erosion and Profit Shifting) mukaiset verosopimuksien minimistandardit. Monenvälisen yleissopimuksen sijasta muutokset voidaan toteuttaa myös kahdenvälisen verosopimuksen muuttamisella kuten nyt Sveitsin kanssa tehdään.
Muutospöytäkirja noudattaa pääosin monenvälisen yleissopimuksen mukaisia kirjauksia. Sopimukseen lisätään artikla verosopimusetuuksien epäämisestä väärinkäytöstilanteissa. Sopimukseen lisätään myös keskinäiseen sopimusmenettelyyn liittyvät välimiesmenettelyä koskevat määräykset. Lisäksi pöytäkirjaan sisältyy muita määräyksiä.
Verosopimukseen lisätään myös Suomesta kertyvää elinkorkoa koskeva määräys. Määräyksen myötä Suomesta maksettuja vapaaehtoisiin eläkejärjestelyihin pohjautuvia eläkkeitä ja lisäeläkkeitä voidaan verottaa myös Suomessa. Elinkorkoa koskeva määräys antaa Suomelle verotusoikeuden vapaaehtoisiin eläkkeisiin kansalaisuudesta ja verovelvollisuusasemasta riippumatta. Suomi poistaa mahdollisen kaksinkertaisen verotuksen verosopimukseen jo sisältyvien määräysten mukaisesti käänteisellä hyvityksellä.
Muutospöytäkirja tulee voimaan kolmekymmentä päivää sen jälkeen kun molempien sopimusvaltioiden hallitukset ovat ilmoittaneet toisilleen diplomaattista tietä, että tämän pöytäkirjan voimaantulolle asetetut perustuslailliset vaatimukset on täytetty.
Esitykseen sisältyy lakiehdotus pöytäkirjan eräiden määräysten voimaansaattamisesta. Lain on tarkoitus tulla voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti muutospöytäkirjan kanssa.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Valtiovarainministeri Riikka Purra
Lakiehdotukset
- Laki tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi Sveitsin kanssa tehdyn sopimuksen ja pöytäkirjan muuttamisesta tehdystä pöytäkirjastaHyväksytty
- Pöytäkirja Suomen tasavallan ja Sveitsin valaliiton välillä Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 1991 tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen ja pöytäkirjan muuttamisesta, sellaisena kuin ne ovat muutettuna Helsingissä 19 päivänä huhtikuuta 2006, 22 päivänä syyskuuta 2009 ja 18 päivänä syyskuuta 2012 tehdyillä pöytäkirjoillaHyväksytty
Asiakirjat
Asiasanat
- tulovero
- varallisuusvero
- kaksinkertainen verotus
- verosopimukset
- veropohja
- välimiesmenettely
- eläkkeet
- Sveitsi