Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 136/2025 vp

Laiksi arvonimistä suoritettavasta verosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Hyväksytty 21.11.2025 Julkinen talous

Mistä on kyse

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonimistä suoritettavasta verosta annettua lakia. Veroja korotettaisiin 35 prosenttia vuosien 2002‒2025 kustannuskehityksen huomioon ottamiseksi muuttamalla vuodesta 2002 sovellettua veroasteikkoa. Veroasteikon alimmissa veroryhmissä korotus olisi kuitenkin suurempi, jotta vero kattaisi myös näihin ryhmiin kuuluvien arvonimien osalta riittävällä tavalla arvonimihakemusten käsittelyn viranomaiskustannukset.

Esityksellä täydennettäisiin myös veroasteikon luetteloa julkisyhteisöistä, joiden palveluksessa oleville henkilöille myönnetyistä arvonimistä peritään alempaa veroa. Luetteloon lisättäisiin hyvinvointialue ja hyvinvointiyhtymä. Lisäys olisi teknisluonteinen ja perustuisi vuoden 2023 alusta toteutettuun sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistukseen (ns. hyvinvointialueuudistus). Luetteloon lisättäisiin myös Euroopan unioni ja sellainen kansainvälinen järjestö tai kansainvälinen toimielin, jonka toimintaan Suomi jäsenvaltiona osallistuu. Luetteloon tehtäisiin samalla muita täsmennyksiä alempaa verokantaa koskevan vakiintuneen soveltamiskäytännön tuomiseksi lain tasolle. Luettelo siirrettäisiin selkeyden vuoksi veroasteikosta omaksi säännöksekseen.

Lue koko tiivistelmä · Virallinen tiivistelmä.

Missä mennään

  1. 9.10.2025 Annettu
  2. 21.10.2025 Lähete­keskustelu
  3. 24.10.2025 Valio­kunnassa
  4. 11.11.2025 Mietintö
  5. 21.11.2025 Päätös
  6. 5.12.2025 Vahvistus

Valmistelee valtiovarainvaliokunta.

Koko käsittely

Eduskunnan päätös

Eduskunta päätti asiasta 21.11.2025: hyväksytty.

Aineistossa ei ole asiaan liitettyä äänestystulosta. Tämä ei yksin osoita, ettei asiasta äänestetty.

Mitä mieltä sinä olet?

Valintasi tallentuu vain tähän selaimeen. Oma eduskuntasi näyttää, ketkä äänestivät useimmin kuten sinä.