AsiatHallituksen esitys HE 132/2025 vp
Laiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta
Hyväksytty 19.11.2025 Julkinen talous
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain verotaulukkoa siten, että liikennepolttoaineiden hiilidioksidiveron määrän laskentaperusteena olevaa hiilidioksiditonnin arvoa alennettaisiin kahdessa vaiheessa 62 eurosta 51,3 euroon. Valmisteveron alennus olisi bensiinille ja sitä korvaaville tuotteille yhteensä keskimäärin 2,7 senttiä litralta ja dieselille ja sitä korvaaville polttoaineille yhteensä keskimäärin 2,4 senttiä litralta.
Ehdotetuilla muutoksilla toteutettaisiin pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan kirjattu liikennepolttoaineiden valmisteveron alennus, jolla vahvistetaan kotitalouksien ostovoimaa.
Ehdotetut muutokset laskisivat valtion energiaverotuloja noin 50 miljoonaa euroa vuoden 2026 tasolla ja 96 miljoonalla eurolla vuoden 2027 tasolla.
Esitys liittyy valtion vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Valtiovarainministeri Riikka Purra
Lakiehdotukset
- Laki nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 1052/2025
Asiakirjat
Asiasanat
- polttoainevero
- polttonesteet
- hinnat
- veronalennukset
- tieliikenne
- valmistevero
- hiilidioksidi
- verotus