AsiatHallituksen esitys HE 120/2024 vp
Laeiksi työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja valmiuslain muuttamisesta
Hyväksytty muutettuna 13.12.2024 Työ ja sosiaaliturva
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalveluiden järjestämisestä annettua lakia ja valmiuslakia.
Työvoimaviranomainen voisi myöntää palkkatukea kunnalle tai kuntayhtymälle ainoastaan alentuneesti työkykyisen henkilön tai 60 vuotta täyttäneen pitkään työttömänä olleen henkilön palkkaamiseen. Palkkatuen myöntäminen kunnalle tai kuntayhtymälle ammatillisen osaamisen parantamiseen ei olisi enää mahdollista. Työvoimaviranomainen voisi kuitenkin myöntää palkkatukea ammatillisen osaamisen parantamiseen Helsingin kaupungille siltä osin kuin työllistettävä henkilö työllistyisi sellaisiin tehtäviin, joista muualla Suomessa vastaa hyvinvointialue. Palkkatukea voitaisiin myöntää edelleen myös hyvinvointiyhtymälle.
Palkkatukeen ehdotettavilla muutoksilla toteutettaisiin pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmassa linjattua 37 miljoonan euron työllisyysmäärärahojen tason alentamista vastaava muutos kuntien tehtäviin. Samalla palkkatukea kohdennettaisiin hallitusohjelman mukaisesti erityisesti yksityiselle ja kolmannelle sektorille.
Valmiuslakiin tehtäisiin työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirrosta johtuvat viranomaisten tehtäviä ja työvelvollisuusrekisteriä koskevat muutokset.
Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Työministeri Arto Satonen
Lakiehdotukset
- Laki työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 1098/2024
- Laki valmiuslain muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 1099/2024
Asiakirjat
Asiasanat
- työvoimapalvelut
- palkkatuki
- kunnat
- kuntayhtymät
- pitkäaikaistyöttömät
- työkyky
- työllistetyt
- ikääntyvät työntekijät
- työllisyyspolitiikka