Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 115/2026 vp

Laiksi taiteen perusopetuksesta ja siihen liittyviksi laeiksi

Käsittelyssä Julkinen talous

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki taiteen perusopetuksesta. Lisäksi esitetään muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia ja eräitä muita lakeja.

Esityksen mukaan taiteen perusopetuksen laskennallisen valtionosuusrahoituksen suoritteena säilyisi edelleen opetustunti. Rahoitus perustuisi vuosittain tarkistettavaan yksikköhintaan. Valtionosuuden perusteeksi vahvistettava opetustuntien määrä perustuisi toteutuneiden opetustuntimäärien lisäksi opetukseen osallistuvien oppilaiden määrään, oppimäärän suorittaneiden oppilaiden määrään sekä koulutuksen alueelliseen saatavuuteen.

Esityksessä taiteen perusopetusta ehdotetaan opetettavan jatkossa kahden oppimäärän sijaan yhden, 50 opintopisteen laajuisen oppimäärän mukaan. Laissa säädettäisiin myös valtionavustuksella rahoitettavasta uudesta vastuutehtävästä sekä valtion opetushallintoviranomaisten tietojensaantioikeudesta. Laissa säädettäisiin lisäksi alle 18-vuotiaiden hakijoiden etusijasta oppilaaksi ottamisessa.

Laissa säädettäisiin koulutuksen järjestäjistä, koulutuksen järjestämisestä sekä koulutuksen järjestäjien keskinäisestä ja muiden yhteisöjen kanssa toteutettavasta yhteistyöstä.

Taiteen perusopetus säilyisi edelleen tavoitteellisesti etenevänä eri taiteenalojen koulutusmuotona, joka tukisi mahdollisuuksia hakeutua eri taiteenalojen jatko-opintoihin. Laissa olisi säännökset muun muassa opetussuunnitelmasta, koulutuksen järjestämisluvasta, henkilöstöstä, oppilaaksi ottamisesta, oppilasmaksuista, oppilaan osaamisen arvioinnista ja todistuksesta sekä koulutuksen arvioinnista.

Esitys liittyy valtion vuoden 2027 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2027.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie

Lakiehdotukset

  1. Laki taiteen perusopetuksestaKäsittelyssä
  2. Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisestaKäsittelyssä
  3. Laki valtakunnallisista opinto-, koulutus- ja tutkintorekistereistä annetun lain 9 e §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  4. Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain 3 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  5. Laki valtion ja yksityisen järjestämän koulutuksen hallinnosta annetun lain 1 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  6. Laki Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta annetun lain 2 ja 6 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  7. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain 3 §:n muuttamisestaKäsittelyssä

Asiakirjat

Asiasanat

  • taiteen perusopetus
  • koulutusjärjestelmät
  • rahoitus
  • valtionosuudet
  • valtionavut
  • tiedonsaantioikeus
  • alaikäiset
  • yhdenmukaistaminen