Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 108/2026 vp

Laeiksi metsästyslain sekä rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain 4 §:n muuttamisesta

Hyväksytty 23.6.2026

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsästyslakia ja rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annettua lakia. Esityksessä ehdotetaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaisesti muutettavaksi metsästyslakia siten, että valkoposkihanhi ja merimetso lisätään riistalajeihin ja täysin rauhoitettujen riistalajien joukkoon. Samalla säädettäisiin lain tasolla tilanteista, joissa rauhoituksesta voidaan poiketa vahinkojen estämiseksi tai lentoturvallisuuden varmistamiseksi suoraan lain nojalla. Valkoposkihanhien metsästys olisi sallittua lentoasemilla sekä pelloilla, joilta sato on korjaamatta, tietyin edellytyksin. Merimetsojen metsästys puolestaan olisi sallittua lentoasemilla ja kalanpyydysten läheisyydessä tiettyjen etäisyys- ja aikarajojen puitteissa. Lajien hyödyntäminen olisi sallittua, mutta niiden myynti kiellettäisiin. Molempien lajien osalta säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa saaliista. Valkoposkihanhien aiheuttamien viljelysvahinkojen korvaaminen ja vahinkojen estäminen jatkuisi kuten nykyisinkin rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain nojalla.

Tavoitteena on vähentää maataloudelle ja kalataloudelle aiheutuvia toistuvia ja laaja-alaisia ja osin paikallisia vahinkoja sekä parantaa lentoturvallisuutta tilanteissa, jossa poikkeuslupamenettely ei mahdollista riittävän nopeaa tai laaja-alaista puuttumista vahinkotilanteisiin. Tavoitteena on samalla huolehtia vahinkojen oikeudenmukaisesta korvaamisesta elinkeinonharjoittajille.

Taloudelliset vaikutukset kohdistuvat erityisesti maatalouden ja kalatalouden vahinkokustannusten vähenemiseen. Viranomaisten tehtäviin vaikutukset kohdistuvat lähinnä lajien seurannan siirtymisenä Luonnonvarakeskukselle ja poikkeusluvituksen ja saalisilmoitusjärjestelmän ylläpidon siirtymisenä Suomen riistakeskukselle.

Esitys liittyy valtion vuoden 2027 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä 2026.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah

Lakiehdotukset

  1. Laki metsästyslain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 693/2026
  2. Laki rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain 4 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 694/2026

Asiakirjat

Asiasanat

  • rauhoitetut eläimet
  • valkoposkihanhi
  • merimetso (laji)
  • metsästys
  • lentoasemat
  • vahingonkorvaus
  • kalatalous
  • maatalous
  • linnut
  • EU-direktiivit
  • Euroopan unioni