Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 108/2026 vp

Laeiksi metsästyslain sekä rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain 4 §:n muuttamisesta

Hyväksytty 23.6.2026

Mistä on kyse

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsästyslakia ja rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annettua lakia. Esityksessä ehdotetaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaisesti muutettavaksi metsästyslakia siten, että valkoposkihanhi ja merimetso lisätään riistalajeihin ja täysin rauhoitettujen riistalajien joukkoon. Samalla säädettäisiin lain tasolla tilanteista, joissa rauhoituksesta voidaan poiketa vahinkojen estämiseksi tai lentoturvallisuuden varmistamiseksi suoraan lain nojalla. Valkoposkihanhien metsästys olisi sallittua lentoasemilla sekä pelloilla, joilta sato on korjaamatta, tietyin edellytyksin. Merimetsojen metsästys puolestaan olisi sallittua lentoasemilla ja kalanpyydysten läheisyydessä tiettyjen etäisyys- ja aikarajojen puitteissa. Lajien hyödyntäminen olisi sallittua, mutta niiden myynti kiellettäisiin. Molempien lajien osalta säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa saaliista. Valkoposkihanhien aiheuttamien viljelysvahinkojen korvaaminen ja vahinkojen estäminen jatkuisi kuten nykyisinkin rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain nojalla.

Tavoitteena on vähentää maataloudelle ja kalataloudelle aiheutuvia toistuvia ja laaja-alaisia ja osin paikallisia vahinkoja sekä parantaa lentoturvallisuutta tilanteissa, jossa poikkeuslupamenettely ei mahdollista riittävän nopeaa tai laaja-alaista puuttumista vahinkotilanteisiin. Tavoitteena on samalla huolehtia vahinkojen oikeudenmukaisesta korvaamisesta elinkeinonharjoittajille.

Lue koko tiivistelmä · Virallinen tiivistelmä.

Missä mennään

  1. 4.6.2026 Annettu
  2. 9.6.2026 Lähete­keskustelu
  3. 8.6.2026 Valio­kunnassa
  4. 12.6.2026 Mietintö
  5. 23.6.2026 Päätös
  6. 9.7.2026 Vahvistus

Valmistelee maa- ja metsätalousvaliokunta.

Koko käsittely

Eduskunnan päätös

Eduskunta hyväksyi 23.6.2026 äänin 150–23.

  • Hyväksyä 150
  • Hylätä 23
  • Poissa 26
Hyväksyä
Kokoomus, Perussuomalaiset, RKP, KD, SDP, Keskusta, Liike Nyt, Vornanen, Ryhmään kuulumaton
Hylätä
Vihreät, Vasemmistoliitto

Kaikki äänet ryhmittäin ja edustajittain

Erimielisyys valiokunnassa

Mietintöön jätettiin vastalause: Ed. Elo/vihr..

Perustelut ovat mietinnön MmVM 13/2026 vp lopussa.

Mitä mieltä sinä olet?

Valintasi tallentuu vain tähän selaimeen. Oma eduskuntasi näyttää, ketkä äänestivät useimmin kuten sinä.