AsiatHallituksen esitys HE 93/2023 vp
Suomen, Norjan ja Ruotsin välisen Pohjoiskalotin koulutussäätiötä koskevan sopimuksen hyväksymisestä
Hyväksytty 7.12.2023
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen, Norjan ja Ruotsin välisen Pohjoiskalotin koulutussäätiötä koskevan sopimuksen. Vuosia 2024—2027 koskevassa sopimuksessa Suomi sitoutuisi rahoittamaan Pohjoiskalotin koulutussäätiöltä vuosittain 80 koulutuspaikkaa työvoimakoulutukseen osallistuville opiskelijoille. Sopimuksesta arvioidaan aiheutuvan sopimuskauden aikana vuosittain noin 1,7 miljoonan euron kustannukset.
Sopimus on allekirjoitettu Tukholmassa 14. päivänä marraskuuta 2023. Sopimus tulee Norjan ja Ruotsin osalta voimaan 1 päivänä tammikuuta 2024. Suomen osalta sopimus on tarkoitettu tulemaan voimaan 14 päivän kuluttua siitä, kun Suomi on ilmoittanut Ruotsin ulkoasiainministeriölle sopimuksen hyväksymisestä, kuitenkin aikaisintaan 1 päivänä tammikuuta 2024.
Esitys liittyy valtion vuoden 2024 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Opetusministeri Anna-Maja Henriksson
Lakiehdotukset
- Suomen, Norjan ja Ruotsin välinen Pohjoiskalotin koulutussäätiötä koskeva sopimusHyväksytty · säädöskokoelma 5/2024
Asiakirjat
Asiasanat
- aikuiskoulutus
- kansainväliset sopimukset
- pohjoismainen yhteistyö
- työvoimakoulutus
- säätiöt
- Suomi
- Norja
- Ruotsi