Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 48/2024 vp

Laiksi asunto-osakeyhtiölain 8 luvun muuttamisesta

Hyväksytty 7.6.2024

Mistä on kyse

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi asunto-osakeyhtiölakia siten, että osakehuoneiston hallintaanottoa koskevan varoituksen ja yhtiökokouksen päätöksen tiedoksianto voidaan toimittaa julkaisemalla se virallisessa lehdessä ja toimittamalla tieto siitä osakehuoneistoon, jos todisteellinen tiedoksianto muualla kuin Euroopan talousalueen kuuluvassa valtiossa oleskelevalle osakkeenomistajalle, jonka osoite on yhtiön tiedossa, ei ole mahdollista. Lisäksi asunto-osakeyhtiölakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka perusteella haaste osakehuoneiston hallintaanottopäätöksen täytäntöönpanemiseksi nostettavassa häätöasiassa voitaisiin antaa tiedoksi oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetulla kuulutuksella, jos tiedoksianto muualla kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa oleskelevalle osakkeenomistajalle, jonka osoite on tiedossa, ei ole muuten mahdollista.

Ehdotusten tarkoituksena on tehostaa mainittujen tiedoksiantojen toimittamista ja siten mahdollistaa osakehuoneiston ottaminen yhtiön hallintaan sellaisissa lain soveltamisessa ilmi tulleissa tilanteissa, joissa tarvittavien tiedoksiantojen toimittaminen ulkomaille ei ole muuten mahdollista.

Lue koko tiivistelmä · Virallinen tiivistelmä.

Missä mennään

  1. 16.5.2024 Annettu
  2. 21.5.2024 Lähete­keskustelu
  3. 22.5.2024 Valio­kunnassa
  4. 29.5.2024 Mietintö
  5. 7.6.2024 Päätös
  6. 28.6.2024 Vahvistus

Valmistelee ympäristövaliokunta.

Koko käsittely

Eduskunnan päätös

Eduskunta päätti asiasta 7.6.2024: hyväksytty.

Aineistossa ei ole asiaan liitettyä äänestystulosta. Tämä ei yksin osoita, ettei asiasta äänestetty.

Mitä mieltä sinä olet?

Valintasi tallentuu vain tähän selaimeen. Oma eduskuntasi näyttää, ketkä äänestivät useimmin kuten sinä.