Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 48/2023 vp

Laiksi metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain 6 ja 29 §:n muuttamisesta

Hyväksytty muutettuna 11.12.2023 Ilmasto ja energia

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annettua lakia. Esitysehdotuksessa säädettäisiin tukijärjestelmän päättymiseen liittyvästä siirtymävaiheesta. Esityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti varmistaa, että aiemmin myönnettyihin tukiin liittyvät maksatukset jatkuisivat. Samoin tavoitteena on tuensaajia koskevan metsitysvelvoitteen jatkuminen siirtymävaiheen ajan. Lakia muutettaisiin niin, että määräaikaisen, vuoden 2023 loppuun saakka voimassa olevan lain voimassaoloa jatkettaisiin vuoden 2038 loppuun saakka. Metsitystukea voisi kuitenkin hakea vain vuoden 2023 loppuun saakka ja tukea voitaisiin myöntää vain kesäkuun 2024 loppuun saakka.

Esitys liittyy valtion vuoden 2024 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan viimeistään 31.12.2023.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah

Lakiehdotukset

  1. Laki metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain 6 ja 29 §:n muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 1263/2023

Asiakirjat

Asiasanat

  • metsät
  • metsitys
  • velvoitteet
  • valtiontuki
  • siirtymäaika