Mistä on kyse
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi alkoholilakia.
Esityksen mukaan lakia muutettaisiin siten, että alkoholijuomien pientuottajien ulosmyyntioikeuksia laajennettaisiin. Voimassa olevan lain mukaiset tilaviini- ja käsityöläisolutpoikkeukset kumottaisiin, ja jatkossa laissa määriteltäisiin yksi paikallisia pientuottajia koskeva poikkeus valmistuspaikalta tapahtuvaan käymisteitse valmistettujen enemmän kuin 8,0 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävien ja muulla tavoin valmistettujen enemmän kuin 5,5 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävien alkoholijuomien ulosmyyntiin. Ulosmyyntioikeus edellyttäisi voimassa olevan lain mukaista alkoholijuomien valmistajalle myönnettävää vähittäismyyntilupaa. Laajennetun ulosmyyntioikeuden piiriin kuuluisi enintään 100 000 litraa alkoholijuomia puhtaaksi alkoholiksi muutettuna kalenterivuoden aikana tuottavat valmistajat. Lakimuutoksen myötä esimerkiksi pientislaamot saisivat mahdollisuuden myydä niiden valmistamia tuotteita valmistuspaikoilta suoraan kuluttajille vähittäismyyntiluvalla. Esityksellä parannettaisiin alkoholin pientuottajien mahdollisuutta tarjota tuotantopaikoillaan monipuolisempia matkailu- ja vierailukonsepteja. Esitys tukisi alkoholin pienvalmistajien lähiympäristön paikallistaloutta.
Lue koko tiivistelmä · Virallinen tiivistelmä.
Missä mennään
- 1.4.2026 Annettu
- 7.4.2026 Lähetekeskustelu
- 8.4.2026 Valiokunnassa
- – Mietintö
- – Päätös
- – Eduskunnan vastaus
Valmistelee sosiaali- ja terveysvaliokunta, lausunto talousvaliokunta.
Eduskunnan päätös
Eduskunta ei ole vielä päättänyt asiasta.
Mitä mieltä sinä olet?
Valintasi tallentuu vain tähän selaimeen. Oma eduskuntasi näyttää, ketkä äänestivät useimmin kuten sinä.