AsiatHallituksen esitys HE 321/2026 vp
Työlomajärjestelyistä Australian kanssa tehdyn yhteistyöpöytäkirjan muutoksen hyväksymiseksi ja yhteistyöpöytäkirjan voimaansaattamiseksi
Käsittelyssä
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi työlomajärjestelyistä Suomen hallituksen ja Australian hallituksen välillä Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2002 tehdyn yhteistyöpöytäkirjan muutoksen.
Työlomajärjestelyn tarkoituksena on helpottaa vastavuoroisesti sopimuskumppanimaiden nuorten kansalaisten mahdollisuuksia tutustua toisen sopimuskumppanimaan kulttuuriin ja yhteiskuntaan ja osin rahoittaa oleskelunsa tilapäisesti töitä tehden. Järjestelyn mukaan sen puitteissa ei ole tarkoituksena muuttaa toiseen maahan, oleskelulupa voidaan myöntää vain yhden kerran ja oleskelun tarkoitusta ei ole sallittu muuttaa. Järjestely voi kuitenkin myöhemmin johtaa työvoiman muuttoliikkeisiin sopimuskumppanimaiden välillä.
Alkuperäistä yhteistyöpöytäkirjaa on alettu soveltaa 1 päivänä toukokuuta 2002. Yhteistyöpöytäkirjaa ei ole saatettu kansallisesti voimaan, sillä järjestelyn ei sen voimaantuloajankohtana katsottu vaativan voimaansaattamista. Australia on esittänyt Suomelle yhteistyöpöytäkirjan muuttamista siten, että järjestelyn soveltamisen piiriin kuuluvan nuoren yläikäraja nostetaan 30 vuodesta 35 vuoteen.
Muutos tulisi voimaan sen jälkeen, kun Suomen hallitus on ilmoittanut Australialle saattaneensa päätökseen kansalliset menettelynsä, jotka ovat tarpeen muutoksen voimaantulolle. Voimaantulopäivä olisi ilmoituksen vastaanottamispäivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäinen päivä.
Tarkoituksena on muutoksen hyväksymisen yhteydessä saattaa yhteistyöpöytäkirja kansallisesti voimaan kokonaisuudessaan sellaisena kuin se on muutettuna.
Esitykseen sisältyy lakiehdotus yhteistyöpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan, kun muutokset tulevat voimaan.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Työministeri Matias Marttinen
Lakiehdotukset
- Laki työlomajärjestelyistä Australian kanssa tehdystä yhteistyöpöytäkirjastaKäsittelyssä
- Työlomajärjestelyistä Suomen tasavallan hallituksen ja Australian hallituksen välillä Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2002 tehty yhteistyöpöytäkirja, sellaisena kuin se on muutettuna 7 päivänä syyskuuta 2026 tehdyllä noottienvaihdollaKäsittelyssä