Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 317/2026 vp

Laeiksi ratalain ja liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain muuttamisesta ja niihin liittyviksi laeiksi

Käsittelyssä

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ratalakia ja liikennejärjestelmästä ja maanteistä annettua lakia sekä kuutta muuta lakia. Esityksen tarkoituksena on selkeyttää ja ajantasaistaa väylänpitoa koskevaa sääntelyä suhteessa muuttuneeseen toimintaympäristöön, parantaa väyläverkon turvallisuutta, toimintavarmuutta ja suunnittelun sujuvuutta sekä varmistaa, että sääntely vastaa nykyisiä ja tulevia liikennejärjestelmän tarpeita.

Esityksellä pannaan täytäntöön Euroopan laajuista liikenneverkkoa koskeva EU:n asetuksen edellyttämä sääntely kolmansien maiden yritysten osallistumisesta infrastruktuurihankkeisiin.

Esityksen mukaan mainitun liikenneverkon infrastruktuurihankkeista vastaaville toimijoille säädettäisiin velvollisuus arvioida tällaisiin hankkeisiin liittyviä turvallisuus- ja järjestysriskejä sekä toteuttaa tarvittavia riskienhallintatoimenpiteitä.

Lisäksi kansallisen turvallisuuden huomioimista väylänpidossa vahvistettaisiin. Kansallista turvallisuutta, maanpuolustusta ja huoltovarmuutta koskeva sääntely lisättäisiin nimenomaisesti radanpidon ja tienpidon yleisiin vaatimuksiin. Sääntelyä täsmennettäisiin siten, että rataverkon haltijalla olisi nykyistä selkeämmät toimivaltuudet reagoida häiriötilanteisiin ja toteuttaa tarvittaessa myös ennakoivia toimenpiteitä.

Yksityisraiteita koskevaa sääntelyä kehitettäisiin siten, että säännölliseen henkilöliikenteeseen käytettäviin ja suunniteltaviin yksityisraiteisiin sovellettaisiin jatkossa pääosin samaa sääntelyä kuin valtion rataverkkoon. Tämä tarkoittaisi muun muassa tasoristeyksiä, suoja- ja näkemäalueita, sekä tilapäisiä liikennejärjestelyjä koskevien säännösten ulottamista näihin ratoihin.

Väylien suunnittelua koskevaa sääntelyä uudistettaisiin erityisesti tutkimusoikeuden osalta. Tutkimusten tekeminen mahdollistettaisiin nykyistä joustavammin eri hankevaiheissa, mutta samalla maanomistajien oikeusturvaa vahvistettaisiin muun muassa lupamenettelyllä yksityisraiteiden kohdalla ja tiedottamisvaatimuksia täsmentämällä.

Lisäksi esityksessä täsmennettäisiin salassa pidettävien tietojen luovuttamista koskevaa sääntelyä. Tarkoituksena on mahdollistaa infrastruktuuria koskevien tietojen aiempaa sujuvampi luovuttaminen, kun se on välttämätöntä yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeän infrastruktuurin suunnittelemiseksi ja rakentamiseksi.

Muita muutosehdotuksia ovat muun muassa maantielosseja koskevan sääntelyn ajantasaistaminen ja eräät menettelylliset muutokset väyläsuunnittelussa.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan keväällä 2027.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne

Lakiehdotukset

  1. Laki ratalain muuttamisestaKäsittelyssä
  2. Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain muuttamisestaKäsittelyssä
  3. Laki raideliikennelain muuttamisestaKäsittelyssä
  4. Laki alusliikennepalvelulain muuttamisestaKäsittelyssä
  5. Laki eräiden alusten ja niitä palvelevien satamien turvatoimista ja turvatoimien valvonnasta annetun lain muuttamisestaKäsittelyssä
  6. Laki ilmailulain muuttamisestaKäsittelyssä
  7. Laki liikenteen palveluista annetun lain muuttamisestaKäsittelyssä
  8. Laki vesiliikennelain muuttamisestaKäsittelyssä

Asiakirjat