Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 257/2026 vp

Laiksi jätelain muuttamisesta

Käsittelyssä

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jätelakia. Osa ehdotetuista muutoksista on tarpeen EU:n lainsäädännössä asetettujen jätteen keräys- ja kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi sekä elintarvikejätettä koskevan jätedirektiivin muutoksen täytäntöönpanemiseksi. Lisäksi esityksessä rajoitettaisiin kunnan toissijaista jätehuoltopalvelua pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti niin, että kunta voisi myydä jätehuoltopalveluita elinkeinoelämälle vain todellisessa markkinapuutteessa.

Jätelakiin ehdotetaan uusia velvollisuuksia liittyen jätteiden lajitteluun ja erilliskeräykseen sekä jätehuollon eri toimijoiden tiedottamisvelvollisuuksiin. Hallinto-, palvelu- ja elinkeinotoiminnassa syntyvän jätteen lajitteluun ja erilliskeräykseen liittyvää viranomaisvalvontaa tehostettaisiin. Luonnonvarakeskuksen tehtäväksi säädettäisiin ohjata ja edistää elintarvikejätteen määrän vähentämistä.

Jätteen haltijan tulisi ehdotuksen mukaan jatkossa perustella jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustalla saamiensa tarjousten hylkäämisen syyt ennen kunnan tarjoaman toissijaisen jätehuoltopalvelun vastaanottamista. Tietoalustan käyttövelvollisuuden euromääräistä rajaa nostettaisiin 2400 euroon vuodessa. Kunnalle säädettäisiin velvollisuus eriyttää toissijaista jätehuoltopalvelua koskeva kirjanpito. Kunnan velvollisuutta ilmoittaa olennaiset tiedot toissijaisesta jätehuoltopalvelusta jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustaan tarkennettaisiin. Lisäksi tarkennettaisiin kunnan toissijaisesta jätehuoltopalvelusta perittävää maksua, maksutulojen käyttöä ja toissijaisen jätehuoltopalvelun valvontaa koskevaa sääntelyä.

Lisäksi säädettäisiin jätetoimialaa koskevasta poikkeuksesta hankintalaissa säädetystä sidosysiköiden 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimuksesta.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vaiheittain 1.1.2027 ja 1.1.2028 välisenä aikana.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala

Lakiehdotukset

  1. Laki jätelain muuttamisestaKäsittelyssä

Asiakirjat

Asiasanat

  • jätehuolto
  • kilpailu (ilmiö)
  • yritykset
  • kunnat
  • jätteet
  • kierrätys
  • tiedonvälitys
  • yhdyskuntajätteet
  • jätemuovi
  • sähkö- ja elektroniikkaromu
  • biojätteet
  • lajittelu
  • EU-direktiivit