AsiatHallituksen esitys HE 234/2026 vp
Laeiksi kirkkolain 3 ja 8 luvun sekä ortodoksisesta kirkosta annetun lain 74 §:n muuttamisesta
Käsittelyssä
Mistä on kyse
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskevaa kirkkolakia ja ortodoksisesta kirkosta annettua lakia siten, että säädöksissä otettaisiin huomioon kuolinpesän sähköistä asiointia koskeva lainsäädäntöhanke.
Kirkkolaissa säädettäisiin kirkon yhteisestä jäsenrekisteristä kuolinpesään tietoja luovuttaviksi viranomaisiksi alueelliset keskusrekisterit, jotka toimisivat tietoja luovuttaessaan valtakunnallisesti. Samalla ehdotetaan selkeytettäväksi keskusrekisterin johtajan päätösvaltaa suhteessa jäsenrekisteriin kohdistunutta yksittäistä jäsentä koskeviin tietopyyntöihin. Esityksessä ehdotetaan myös täsmentävää säännöstä siitä, milloin keskusrekisteri voi luovuttaa tietoja teknisen rajapinnan avulla Digi- ja väestötietovirastolle, joka tulisi toimimaan uuden kuolinpesän osakasrekisterin rekisterinpitäjänä. Kirkkohallitus voisi tehdä sopimuksen Digi- ja väestötietoviraston kanssa Digi- ja väestötietoviraston oikeudesta vastaanottaa kuolinpesän osakasrekisteriin luovutetuista tiedoista perittävät asiakasmaksut sekä maksujen ja maksutietojen välittämisestä tiedot luovuttaneelle keskusrekisterille. Lisäksi esityksessä ehdotetaan ajantasaistettavaksi kirkkolakia siten, että säännöksissä huomioidaan yleisen rakennusperinnön suojelupäätösten siirtyminen valtion aluehallintouudistuksessa lakkautetuilta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon. Ehdotetut muutokset ovat kirkolliskokouksen ehdotuksen mukaisia.
Lue koko tiivistelmä · Virallinen tiivistelmä.
Missä mennään
- 8.10.2026 Annettu
- 13.10.2026 Lähetekeskustelu
- 14.10.2026 Valiokunnassa
- – Mietintö
- – Päätös
- – Eduskunnan vastaus
Valmistelee hallintovaliokunta.
Eduskunnan päätös
Eduskunta ei ole vielä päättänyt asiasta.
Mitä mieltä sinä olet?
Valintasi tallentuu vain tähän selaimeen. Oma eduskuntasi näyttää, ketkä äänestivät useimmin kuten sinä.