Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 22/2024 vp

Laiksi eläinlääkintähuoltolain muuttamisesta

Hyväksytty 5.6.2024

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eläinlääkintähuoltolakia, joka ei ole vielä voimassa.

Esityksen mukaan eläinlääkäripalvelujen kunnallinen järjestämisvastuu ehdotetaan muotoiltavaksi osin uudella tavalla siten, että velvollisuus järjestää seura- ja harrastuseläimiä varten muita palveluja kuin ensiavun luonteista kiireellistä eläinlääkärinapua määräytyisi alueellisten tarpeiden perusteella. Laissa säädettäisiin järjestämisvastuun laajuuden määrittävistä kriteereistä, joilla turvattaisiin palvelujen riittävä ja kohtuuhintainen saatavuus joko julkisina tai yksityisinä palveluina kaikilla alueilla sekä kunnille säädettyjen eläinlääkintähuollon tehtävien asianmukainen hoito. Kunnallisen järjestämisvastuun enimmäislaajuutena olisi laissa jo oleva luettelo eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kansanterveyden kannalta välttämättömistä eläinlääkäripalveluista. Jotta kunta voisi täydentää lakisääteistä palveluvalikoimaansa tietyillä tarpeellisiksi katsomillaan täydentävillä palveluilla, lakiin sisällytettäisiin rajattu poikkeus kuntalaissa säädetystä palvelujen yhtiöittämisvelvollisuudesta.

Muutosehdotukset ovat tarpeen EU:n valtiontukisääntöjen vuoksi. Ehdotusten taustalla on Suomen ja komission välillä käyty yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen julkista tukea koskenut neuvotteluprosessi. Eläinlääkintähuoltolain nykyinen voimaantulosäännös, jonka mukaan voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella, on perustunut tarpeeseen saada komission tulkinta notifikaation tarpeesta, ja jos tarve todetaan, komission päätös tuen hyväksyttävyydestä. Nyt kun tarvetta ei enää ole, voimaantulosäännöstä muutettaisiin siten, että eläinlääkintähuoltolaki tulee voimaan 1.1.2026.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah

Lakiehdotukset

  1. Laki eläinlääkintähuoltolain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 321/2024

Asiakirjat

Asiasanat

  • eläinlääkintähuolto
  • kunnat
  • palvelut
  • eläinlääkärit
  • lemmikkieläimet
  • julkiset palvelut
  • vastuu
  • järjestäminen
  • kiireellisyys
  • palvelutarpeet
  • alueet
  • valvonta
  • valtiontuki
  • raportointi
  • Euroopan unioni