Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 207/2024 vp

Laiksi eräiden suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvityksestä sekä laiksi Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista ja Business Finland -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain 3 §:n muuttamisesta

Hyväksytty muutettuna 19.3.2025 Ilmasto ja energia

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki eräiden suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvityksestä (investointihyvitys). Kyseessä olisi uusi kohdennettu verotuki, joka olisi EU-oikeuden näkökulmasta valtiontukea.

Esityksen mukaiseen investointihyvitykseen olisi oikeutettu yhtiö, joka toteuttaisi Suomessa suuren ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävän investoinnin, jonka tukikelpoiset investointikustannukset olisivat vähintään 50 miljoonaa euroa. Investointihyvityksen piiriin voisivat tulla investoinnit energian tuotantoon uusiutuvista lähteistä, pois lukien sähköntuotanto, sekä energian varastointiin, investoinnit teollisuusprosessien kasvihuonepäästöjen ja energiankulutuksen vähentämiseen sekä investoinnit eräille ilmastoneutraaliin talouteen siirtymisen kannalta strategisille aloille, kuten akkujen ja niissä käytettyjen keskeisten komponenttien ja kriittisten raaka-aineiden valmistukseen.

Esityksen mukaan investointihyvitys vähennettäisiin yhtiön maksettavaksi tulevasta yhteisöverosta ennen veron maksuunpanoa. Investointihyvityksen määrä olisi 20 prosenttia tukikelpoisista investointikustannuksista. Hyvityksen enimmäismäärä olisi 150 miljoonaa euroa yhtiötä kohden. Konserneissa hyvityksen enimmäismäärä laskettaisiin konsernikohtaisesti. Investointihyvitystä saisi vähentää yhteisöverosta vuonna 2028, ja sitä seuraavana 19 vuotena. Investointihyvitystä saisi kuitenkin vähentää vuodessa korkeintaan kymmenen prosenttia hyvityksen kokonaismäärästä ja aikaisintaan sinä vuonna, kun investointi valmistuu.

Oikeutta investointihyvitykseen tulisi esityksen mukaan hakea etukäteen ja oikeus hyvitykseen tulisi olla myönnettynä vuoden 2025 loppuun mennessä. Oikeutta investointihyvitykseen tulisi hakea ennen investointia koskevien töiden alkamista eli hyvitykseen olisivat oikeutettuja vain uudet investointihankkeet.

Valtionapuviranomaisena investointihyvityksessä olisi Innovaatiorahoituskeskus Business Finland, joka myöntäisi oikeuden hyvitykseen sekä valvoisi hankkeiden toteutumista. Investointihyvityksen käyttö toteutettaisiin yhteisöjen tuloverotuksen yhteydessä ja sen toteutuksesta vastaisi Verohallinto.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan lisättäväksi Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista ja Business Finland -nimisestä osakeyhtiöstä annettuun lakiin säännös, jonka nojalla Innovaatiorahoituskeskus Business Finland hoitaisi ehdotettuun investointihyvitykseen liittyviä tukiviranomaisen tehtäviä.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu sekä Euroopan komissio on hyväksynyt ehdotetun valtiontuen yhteismarkkinoille sopivaksi. Tarkoituksena olisi, että investointihyvitystä voisi hakea mahdollisimman pian hallituksen esityksen antamisen jälkeen. Hallituksen esitystä annettaessa keskustelut komission kanssa valtiontuen hyväksyttävyydestä ovat vielä kesken. On mahdollista, että keskustelujen seurauksena komissio edellyttää vielä muutoksia investointihyvitystä koskevaan lakiin ja tuen myöntämisen edellytyksiin.

Lakien voimaantuloajankohdasta säädettäisiin asetuksella.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Valtiovarainministeri Riikka Purra

Lakiehdotukset

  1. Laki eräiden suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvityksestäHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 148/2025
  2. Laki Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista ja Business Finland -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain 3 §:n muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 149/2025

Asiakirjat

Asiasanat

  • ilmastopolitiikka
  • investoinnit
  • yhtiöt
  • valtiontuki
  • yhteisövero
  • verovähennykset
  • Innovaatiorahoituskeskus Business Finland
  • Euroopan komissio