Mistä on kyse
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin useita Kevan johtoa, johdon toimintaa ja kelpoisuusvaatimuksia sekä Kevan sijoitustoimintaa koskevia muutoksia ja tarkennuksia.
Kevan valtuutettujen toimikausi muutettaisiin alkamaan kunta- ja aluevaalien toimittamisvuonna marraskuun alusta, kun se tällä hetkellä alkaa mainittuna vuonna syyskuun alusta. Muutoksen myötä syksyllä 2025 toimikautensa aloittaneiden valtuutettujen toimikausi jatkuisi poikkeuksellisesti kaksi kuukautta tavanomaista pitempään. Kevan hallituksen sijoitustoiminnan asiantuntemuksen kasvattamiseksi hallituksen kokoonpanoa koskevaa säännöstä muutettaisiin niin, että hallituksessa voisi olla kaksi sijoitustoimintaan perehtynyttä asiantuntijajäsentä.
Lue koko tiivistelmä · Virallinen tiivistelmä.
Missä mennään
- 1.10.2026 Annettu
- 6.10.2026 Lähetekeskustelu
- 7.10.2026 Valiokunnassa
- – Mietintö
- – Päätös
- – Eduskunnan vastaus
Valmistelee sosiaali- ja terveysvaliokunta.
Eduskunnan päätös
Eduskunta ei ole vielä päättänyt asiasta.
Mitä mieltä sinä olet?
Valintasi tallentuu vain tähän selaimeen. Oma eduskuntasi näyttää, ketkä äänestivät useimmin kuten sinä.