AsiatHallituksen esitys HE 204/2024 vp
Aserikoksia koskevan sääntelyn muuttamiseksi
Hyväksytty muutettuna 16.6.2025
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rikoslakia, pakkokeinolakia, rikesakkorikkomuksista annettua lakia, ampuma-aselakia ja järjestyslakia. Aserikoksia koskeva rikoslain luku ehdotetaan korvattavaksi uudella luvulla, jossa sääntelyä muutettaisiin monin tavoin.
Ampuma-aseen mukana pitäminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa ilman oikeutta sellaisen aseen hallussapitoon lisättäisiin törkeän ampuma-aserikoksen tekotavaksi. Mainitun rikoksen vähimmäisrangaistus korotettaisiin kahdeksi vuodeksi vankeutta.
Uutena rikoksena säädettäisiin rangaistavaksi ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten, josta tuomittaisiin enintään neljän vuoden vankeusrangaistus. Ampuma-aseen lainaaminen tai luovuttaminen järjestäytyneelle rikollisryhmälle katsottaisiin jatkossa sellaiseksi rikokseksi. Uuden rikoksen selvittämisessä voitaisiin käyttää telekuuntelua.
Eräitä lähinnä hallinnollisten velvoitteiden rikkomisiksi luonnehdittavia tekotapoja siirrettäisiin ampuma-aserikoksen puolelta lievän ampuma-aserikoksen puolelle. Samalla viimeksi mainittuun rikokseen liitettäisiin vankeusuhka.
Vaarallisen esineen hallussapidon enimmäisrangaistus ehdotetaan korotettavaksi kahdeksi vuodeksi vankeutta ja toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon enimmäisrangaistus ehdotetaan korotettavaksi yhteen vuoteen vankeutta.
Muita lakeja kuin rikoslakia koskevat lainsäädäntömuutokset olisivat teknisluonteisia johtuen rangaistussäännöksiin tehtävistä muutoksista.
Esitys liittyy valtion vuoden 2026 talousarvioesitykseen.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2026 alussa.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Oikeusministeri Leena Meri
Lakiehdotukset
- Laki rikoslain 17 ja 41 luvun muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 514/2025
- Laki pakkokeinolain 10 luvun 3 §:n muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 515/2025
- Laki rikesakkorikkomuksista annetun lain 15 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 516/2025
- Laki ampuma-aselain 102 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 517/2025
- Laki järjestyslain 10 ja 17 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 518/2025
Asiakirjat
Asiasanat
- aserikokset
- ampuma-aseet
- luovutus
- kuljetus
- kulkuneuvot
- järjestäytynyt rikollisuus
- rangaistukset
- vankeusrangaistus
- telekuuntelu
- aseluvat
- esineet