AsiatHallituksen esitys HE 203/2026 vp
Laiksi Finnfund Oy -nimisestä osakeyhtiöstä ja siihen liittyviksi laeiksi
Käsittelyssä
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Finnfund Oy -nimisestä osakeyhtiöstä. Samalla nykyinen Teollisen yhteistyön rahasto Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annettu laki ehdotetaan kumottavaksi.
Esityksen mukaan Teollisen yhteistyön rahasto Oy:n toiminimi muutettaisiin Finnfund Oy:ksi. Nykyisellään Finnfund on ollut Teollisen yhteistyön rahasto Oy:n aputoiminimi. Samalla tehtäisiin nimenmuutoksesta johtuvat tekniset muutokset tuloverolakiin, kirjanpitolakiin ja maksulaitoslakiin.
Esityksen mukaan Finnfund Oy muodostaisi konsernin, jäljempänä Finnfund-konserni, ja laissa säädettäisiin konsernin tarkoituksesta ja rakenteesta. Konsernilla olisi liiketaloudellista toimintaa harjoittava emoyhtiö Finnfund Oy sekä julkisia hallintotehtäviä hoitava tytäryhtiö. Tiettyjen yksityissektorin valtionavustusten myöntäminen ja hallinnointi siirrettäisiin lailla ulkoministeriöstä Finnfund Oy:n tytäryhtiölle.
Ehdotetussa laissa säädettäisiin myös emoyhtiön tehtävistä, valtion rahoituksesta emoyhtiölle, valtion tappiotakuusitoumuksesta, tietojenvaihdosta, emoyhtiötä koskevista taloudellisista periaatteista, sekä muusta emoyhtiöön sovellettavasta lainsäädännöstä. Lisäksi laissa säädettäisiin ristisubvention kiellosta, jolla tarkoitetaan kieltoa käyttää yhden toiminnan varoja, etuja tai taloudellisesti merkityksellistä tietoa toisen toiminnan tukemiseen. Esitetyn lain myötä Finnfund-konsernilla olisi paremmat mahdollisuudet toimia tehokkaasti kehittyvien maiden yksityissektoria rahoittavana valtion kehitysrahoittajana. Esityksen tavoitteena on uudistaa Finnfund-lainsäädäntö perustuslain vaatimusten mukaiseksi, parantaa toiminnan vaikuttavuutta, vahvistaa yksityisen sektorin roolia Suomen kehitysyhteistyössä, vahvistaa yritysrahoituspalveluita sekä edesauttaa kehitysvaikutusten saavuttamista kehittyvissä maissa.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio
Lakiehdotukset
- Laki Finnfund Oy -nimisestä osakeyhtiöstäKäsittelyssä
- Laki tuloverolain 20 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
- Laki kirjanpitolain 7 luvun 1 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
- Laki maksulaitoslain 2 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
Asiakirjat
Asiasanat
- osakeyhtiöt
- rahoitusmarkkinat
- konsernit
- kehitysyhteistyö
- kestävä kehitys
- yksityinen sektori
- rahoitus
- investoinnit
- valtionavut
- julkinen hallinto
- Finnfund
- Teollisen yhteistyön rahasto
- Ulkoministeriö