Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 20/2025 vp

SOLAS-yleissopimuksen liitteeseen, MARPOL-yleissopimuksen I pöytäkirjaan ja painolastivesiyleissopimuksen liitteeseen tehtyjen muutosten hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi sekä laeiksi merilain 6 luvun 12 a §:n ja väylämaksulain muuttamisesta

Hyväksytty muutettuna 6.5.2025

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen eli niin sanotun SOLAS-yleissopimuksen liitteeseen ja alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehtyyn vuoden 1973 kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan eli niin sanotun MARPOL-yleissopimuksen I pöytäkirjaan tehdyt muutokset sekä lain sopimusmuutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Koska sopimusmuutokset sisältävät sekä Euroopan unionin että jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia määräyksiä, eduskunnan hyväksyntää haetaan vain siltä osin, kuin sopimusmuutokset kuuluvat Suomen toimivaltaan. Esityksessä ehdotetaan lisäksi sopimusmuutosten edellyttämien muutosten tekemistä merilakiin.

SOLAS-yleissopimuksen liitteen II-2 lukuun tehtävillä muutoksilla parannetaan alusten paloturvallisuutta ja polttoöljyn käytön turvallisuutta. SOLAS-yleissopimuksen liitteen V lukuun tehtävillä muutoksilla selkeytetään merelle kadonneiden konttien ilmoittamista ja määrätään lippuvaltion ilmoitusvelvollisuudesta Kansainväliselle merenkulkujärjestölle. MARPOL-yleissopimuksen I pöytäkirjaan tehdyillä muutoksilla tehdään SOLAS-yleissopimuksen liitteen mukainen merelle kadonneita kontteja koskeva ilmoitusmenettely pakolliseksi myös MARPOL-yleissopimuksen nojalla, jos kadonneissa konteissa on pakattuna haitallisia aineita.

Samalla ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi alusten painolastivesien ja sedimenttien valvonnasta ja käsittelystä tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen eli niin sanotun painolastivesiyleissopimuksen muutokset sekä lain sopimusmuutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Painolastivesiyleissopimuksen muutoksilla tarkennetaan sähköisten painolastivesipäiväkirjojen käyttöä.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan sopimusmuutoksiin nähden erillisenä ehdotuksena, että väylämaksulakiin tehtäisiin lakitekniset muutokset liittyen eurooppalaisen merenkulkualan yhdennetyn palveluympäristön perustamisesta annetusta asetuksesta johtuvien vaatimusten täyttämiseksi. Väylämaksulakiin tehtävillä muutoksilla tarkennettaisiin kansalliseen merenkulun tiedonhallintajärjestelmään rekisteröitävien edustajien ja asiakkaiden rekisteröintimenettelyä, lisäksi mahdollistettaisiin automaattinen päätöksenteko erikseen määritellyissä tilanteissa. Muutokset sujuvoittaisivat yleisesti väylämaksulakiin liittyviä menettelyjä.

SOLAS-yleissopimuksen ja MARPOL-yleissopimuksen muutokset tulevat kansainvälisesti voimaan 1.1.2026, jos sopimusten mukaiset voimaantuloehdot täyttyvät. Muutokset tulevat tuolloin voimaan myös Suomen osalta, jollei Suomi ilmoita vastustavansa muutoksia ennen 1.7.2025, jolloin muutokset katsotaan ehtojen täyttyessä hyväksytyiksi, tai jos Suomi on peruuttanut vastustuksensa kuuden kuukauden kuluttua viimeksi mainitusta päivästä. Muussa tapauksessa muutokset tulevat Suomen osalta voimaan, kun Suomi peruuttaa vastustuksensa. Voimaansaattamislaki ja merilakiin ehdotetut sopimusmuutoksista johtuvat muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimusmuutokset tulevat Suomen osalta voimaan. Tarkoituksena on, että sopimusmuutokset tulisivat Suomen osalta voimaan samanaikaisesti muutosten kansainvälisen voimaantulon kanssa. Painolastivesiyleissopimuksen muutokset tulevat voimaan kansainvälisesti 1.10.2025, jos sopimuksen mukaiset voimaantuloehdot täyttyvät. Muutokset tulevat tuolloin voimaan myös Suomen osalta, jollei Suomi ilmoita vastustavansa muutoksia ennen kansainvälistä hyväksymispäivämäärää 1.4.2025 tai jos Suomi on peruuttanut vastustuksensa kuuden kuukauden kuluttua viimeksi mainitusta päivästä. Muussa tapauksessa painolastivesiyleissopimuksen muutokset tulevat Suomen osalta voimaan, kun Suomi peruuttaa vastustuksensa. Voimaansaattamislaki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimusmuutokset tulevat Suomen osalta voimaan.

Väylämaksulakiin ehdotetut muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 15.8.2025.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne

Lakiehdotukset

  1. Laki ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteeseen ja alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan I pöytäkirjaan tehdyistä muutoksistaHyväksytty · säädöskokoelma 268/2025
  2. Laki alusten painolastivesien ja sedimenttien valvonnasta ja käsittelystä tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteeseen tehdyistä muutoksistaHyväksytty · säädöskokoelma 269/2025
  3. Laki merilain 6 luvun 12 a §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 270/2025
  4. Laki väylämaksulain muuttamisestaHyväksytty muutettuna · säädöskokoelma 271/2025
  5. Alusten painolastivesien ja sedimenttien valvontaa ja käsittelyä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen muutokset, 2004: Päätöslauselma MEPC.383(81) hyväksytty 22 päivänä maaliskuuta 2024Hyväksytty · säädöskokoelma 904/2025
  6. Muutokset ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen II-2 ja V lukuun: Päätöslauselma MSC.550(108), hyväksytty 23 päivänä toukokuuta 2024Hyväksytty · säädöskokoelma 902/2025
  7. Alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna siihen liittyvällä vuoden 1978 pöytäkirjalla: Päätöslauselma MEPC.384(81), hyväksytty 22 päivänä maaliskuuta 2024Hyväksytty · säädöskokoelma 902/2025

Asiakirjat

Asiasanat

  • merenkulku
  • kansainväliset sopimukset
  • merikuljetus
  • vesikulkuneuvot
  • laivat
  • paloturvallisuus
  • kontit
  • katoaminen
  • ilmoitusvelvollisuus
  • painolastivesi
  • sedimentit
  • valvonta
  • väylämaksut
  • rekisteröinti
  • vieraslajit
  • EU-asetukset
  • tietojärjestelmät
  • Kansainvälinen merenkulkujärjestö
  • Euroopan unioni