AsiatHallituksen esitys HE 178/2026 vp
Laiksi metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta
Käsittelyssä
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annettua lakia.
Esityksen mukaan lakia muutettaisiin siten, että tukijärjestelmä otettaisiin uudelleen käyttöön eli metsitystuen hakeminen ja myöntäminen olisi jälleen mahdollista. Tukijärjestelmä koskee niin sanottujen joutoalueiden metsittämistä. Esityksen tavoitteena on lisätä metsäpinta-alaa ja hiilinieluja.
Metsitystuki myönnettäisiin EU:n maa- ja metsätalousalan ryhmäpoikkeusasetuksessa tarkoitettuna tukena. Näin ollen metsitystukea koskeva valtiontuen oikeusperusta muuttuisi eikä metsitystuki enää olisi EU-lainsäädännössä tarkoitettua vähämerkityksistä tukea. Tuen tulisi täyttää maa- ja metsätalousalan ryhmäpoikkeusasetuksen yleiset edellytykset ja kyseiselle tukimuodolle asetetut erityiset edellytykset.
Vesoittunut entinen maatalousmaa voitaisiin tietyin edellytyksin jatkossa katsoa tukikelpoiseksi alueeksi. Lisäksi maatalouskäytössä olevat, pienialaiset heikkotuottoiset pellot poistettaisiin tukikelpoisista alueista ja tukipäätöksen lausuntomenettelyä kevennettäisiin. Jo metsitetyille alueille ei voisi hakea pelkkää hoitopalkkiota. Lisäksi laissa täsmennettäisiin tukea koskevien oikeuksien siirtymistä omistuksen- ja hallintaoikeuden vaihdostilanteissa.
Lakiin tehtäisiin myös eräitä muita täsmennyksiä suhteessa aikaisempaan tukijärjestelmään.
Esitys liittyy valtion vuoden 2027 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Metsitystukea koskeva tukihaku avautuisi metsäkeskuksessa 31.3.2027 ja päättyisi 31.12.2029.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah
Lakiehdotukset
- Laki metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain muuttamisestaKäsittelyssä
Asiakirjat
Asiasanat
- metsitys
- joutomaa
- maatalousmaa
- valtiontuki
- EU-tuet