Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 170/2026 vp

Yhdyskuntakehittämislaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi

Käsittelyssä

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi yhdyskuntakehittämislaki. Yhdyskuntakehittämislaissa säädettäisiin kuntien maapolitiikasta, kunnalle yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta, kehittämisalueesta, tonttijaosta sekä lain soveltamisalaan kuuluvasta maan luovuttamisesta ja lunastamisesta sekä kaavan toteuttamisesta johtuvasta korvauksesta.

Kuntien tulisi laatia, hyväksyä ja pitää saatavilla maapoliittinen ohjelma, ylläpitää sitä ajantasaisena ja seurata kunnassa tehtäviä maapoliittisia toimenpiteitä valtuustokausittain. Kunta voisi tehdä päätöksen olla laatimatta maapoliittista ohjelmaa, jos laatiminen olisi kunnassa ilmeisen tarpeetonta sen vuoksi, että maapoliittisia toimia käytetään vain harvoin. Kiinteistönomistajan velvollisuus osallistua kunnalle aiheutuviin yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin säilyisi. Osallistumisesta olisi ensisijaisesti sovittava, ja kehittämiskorvauksen määrääminen olisi toissijaista kuten aiemminkin. Yhdyskuntarakentamisen kustannusten määrittelyä tarkennettaisiin ja säädettäisiin rakennuskorttelin rakentamiskelpoiseksi saattamisen kustannusten huomioimisesta kiinteistön arvonnousun arvioinnissa. Maankäyttösopimuksella voitaisiin edelleenkin sopia kehittämiskorvausta koskevien säännösten rajoittamatta laajemminkin sopimusosapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista. Rajattu mahdollisuus maankäyttö- tai kehittämiskorvaukseen otettaisiin käyttöön poikkeamisluvan yhteydessä asemakaava-alueella.

Kehittämisaluesäännöksiä uudistettaisiin menettelyn käyttöönoton helpottamiseksi. Kiinteistönomistajille ja -haltijoille mahdollistettaisiin aloitteen tekeminen kehittämisalueen nimeämiseksi. Kehittämishankkeen osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista voisi sopia kehittämisaluesopimuksessa. Kehittämisalueella sovellettaisiin maankäyttösopimusta ja kehittämiskorvausta koskevia säännöksiä ja olemassa olevia kiinteistönmuodostamisen ja lunastamisen menettelyjä. Tonttijako tehtäisiin edelleen asemakaavan yhteydessä tai erillisenä, mutta se voitaisiin tehdä vain oikeusvaikutuksiltaan sitovana. Tonttijaon laatijan pätevyysvaatimuksia väljennettäisiin. Kunnan kiinteistöinsinööriä koskevat tonttijakoon liittyvät säännökset poistettaisiin.

Katualueen ilmaisluovutusvelvollisuus poistettaisiin. Menettelyt yleisen alueen saamisessa kunnan haltuun ja omistukseen säilyisivät keskeisiltä osiltaan ennallaan ja mahdollistaisivat kaavojen sujuvan toteuttamisen. Maantien ja yksityistien alueen omistus ei siirtyisi asemakaavan myötä poikkeuksetta kunnalle. Lunastusluvan myöntämisen edellytyksiä tarkennettaisiin ja maakuntakaavaan perustuva lunastuslupa poistettaisiin. Kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain uudistettuja korvausperusteita sovellettaisiin pääsääntöisesti myös yhdyskuntakehittämislain soveltamisalalla.

Esityksessä ehdotettaisiin kumottavaksi laki kaavojen toteuttamisesta ja laki alueiden luovuttamisesta asemakaavan toteuttamista varten sekä tehtäisiin yhdyskuntakehittämislain säätämisestä johtuvia, lähinnä lakiteknisiä muutoksia 13 muuhun lakiin.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2028.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala

Lakiehdotukset

  1. Laki yhdyskuntakehittämisestäKäsittelyssä
  2. Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisestaKäsittelyssä
  3. Laki kiinteistörekisterilain 2 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  4. Laki kiinteistöverolain 12 a §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  5. Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain 68 ja 91 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  6. Laki ratalain 58 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  7. Laki rakentamislain muuttamisestaKäsittelyssä
  8. Laki kaavojen toteuttamisesta annetun lain kumoamisestaKäsittelyssä
  9. Laki alueiden luovuttamisesta asemakaavan toteuttamista varten annetun lain kumoamisestaKäsittelyssä
  10. Laki alueidenkäyttölain muuttamisestaKäsittelyssä
  11. Laki rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä annetun lain 5 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  12. Laki etuostolain 5 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  13. Laki kaivoslain 3 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  14. Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 31 ja 49 a §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  15. Laki kunnan kiinteistöinsinööristä annetun lain 3 §:n muuttamisestaKäsittelyssä
  16. Laki kuntalain 84 ja 126 §:n muuttamisestaKäsittelyssä

Asiakirjat

Asiasanat

  • maapolitiikka
  • ohjelmat (suunnitelmat)
  • maankäyttö
  • kunnat
  • kustannukset
  • kaavoitus (maankäyttö)
  • rakentaminen
  • maanomistajat
  • alueidenkäyttö
  • lunastus (omistus)
  • muutoksenhaku
  • asemakaavoitus
  • kadut