Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kaivoslakia.
Esityksen mukaan malminetsintäluvan myöntämisen esteitä muutettaisiin sekä samalla säädettäisiin esitettyihin muutoksiin liittyvistä maanomistajien oikeuksien toteutumisen kannalta tarpeellisista maanomistajakorvauksista.
Kaivosviranomainen voisi erityisestä syystä myöntää malminetsintäluvan kaivosalueelle silloin, kun kaivosoikeus on rauennut tai peruutettu, luvan hakija oli kumotun tai rauenneen kaivosoikeuden haltija ja luvan myöntämisen este perustuu lain siirtymäsäännöksiin. Lainsäädännön kehitys ja kaivoslain siirtymäsäännökset ovat johtaneet lain soveltamisen ja toimintaympäristön kannalta vaikeasti ennakoitaviin tilanteisiin.
Esityksen tarkoituksena on mahdollistaa sujuva siirtyminen ennen nykyisen lain voimaantuloa myönnettyjen kaivosoikeuksien nojalla tapahtuvasta toiminnasta voimassa olevan kaivoslain mukaisiin malminetsintälupiin niissä tapauksissa, joissa alueen esiintymän hyödyntämismahdollisuuksia on perusteltua sekä mahdollista selvittää, mutta edellytyksiä varsinaiseen louhintaan ei ole vielä olemassa.
Tavoitteena on muun muassa selkeyttää alan toimintaympäristöä ja edistää kaivosviranomaisen toiminnan sujuvuutta.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3.2026.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Elinkeinoministeri Sakari Puisto
Lakiehdotukset
- Laki kaivoslain 46 ja 99 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 170/2026
Asiakirjat
Asiasanat
- kaivokset
- malminetsintä
- luvat
- maanomistajat
- korvaukset