Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 159/2024 vp

Laiksi lukiolain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi

Hyväksytty 4.12.2024 Koulutus

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lukiolakia, oppivelvollisuuslakia, ylioppilastutkinnosta annettua lakia sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia. Esityksellä toteutetaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjauksia lukiokoulutuksen oppimisen tuen, rahoituksen, ylioppilastutkinnon sekä lukiodiplomien kehittämisestä.

Lukiolakiin ehdotettavilla muutoksilla vahvistettaisiin lukiolaisten oikeutta oppimisen tukeen. Lukiolakia muutettaisiin siten, että laissa säädettäisiin opiskelijoiden oikeudesta tukiopetukseen ja erityisopetukseen. Tiedonsiirtoa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen välillä lisättäisiin sellaisten opiskelijoiden osalta, joilla on ollut perusopetuksen päättyessä voimassa oleva päätös erityisestä tuesta.

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lukion rahoitukseen kuuluva pienten lukiokoulutuksen järjestäjien yksikköhinnan korotus uudistettaisiin tukemaan koulutuksen saavutettavuutta ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumista.

Lukiolakiin ja ylioppilastutkintolakiin ehdotettavilla muutoksilla mahdollistettaisiin englanninkielisen ylioppilastutkinnon suorittaminen tiukasti rajatuin kriteerein. Tämä edellyttää mahdollisuutta järjestää lukiokoulutusta englannin kielellä. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa heikosti suomen tai ruotsin kieltä taitavien nuorten sivistyksellisiä oikeuksia. Lähtökohtana olisi edelleen ylioppilastutkinnon suorittaminen suomen tai ruotsin kielellä.

Lisäksi muutettaisiin ylioppilastutkinnosta annettua lakia siten, että kokelailla olisi jatkossa mahdollisuus suorittaa taito- ja taideaineen koe osana ylioppilastutkintoa. Kokelaiden tulisi kuitenkin jatkossakin suorittaa äidinkielen ja kirjallisuuden pakollinen koe. Taito- ja taideaineen koe olisi mahdollista suorittaa lukiokoulutuksen oppimäärään sisältyvissä pakollisissa taito- ja taideaineissa: musiikissa, kuvataiteessa ja liikunnassa.

Tilauskoulutusta koskevaan lukiolain säännökseen esitetään muutoksia, joiden myötä selvennettäisiin voimassa olevaa sääntelyä. Täsmennyksillä pyritään puuttumaan tilauskoulutuksessa havaittuihin epäkohtiin muun muassa tilauskoulutussopimusten sisällössä ja opiskelijoiden tietoisuudessa omasta asemastaan.

Laki ylioppilastutkintolain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025. Laki lukiolain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan osin 1.1.2025 ja osin 1.8.2025. Laki oppivelvollisuuslain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2025. Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Opetusministeri Anders Adlercreutz

Lakiehdotukset

  1. Laki lukiolain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 801/2024
  2. Laki ylioppilastutkinnosta annetun lain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 802/2024
  3. Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 24 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 803/2024
  4. Laki oppivelvollisuuslain 23 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 804/2024

Asiakirjat

Asiasanat

  • lukio
  • lukiolaiset
  • tukiopetus
  • erityisopetus
  • ylioppilastutkinto
  • englannin kieli
  • taideaineet
  • taitoaineet
  • rahoitus
  • aluepolitiikka
  • vähemmistökielet
  • sivistykselliset ja kulttuuriset oikeudet