AsiatHallituksen esitys HE 14/2026 vp
Varmuusvankeutta ja elinkautisvankien vapauttamismenettelyn muuttamista koskevaksi lainsäädännöksi
Käsittelyssä
Mistä on kyse
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rikoslakia ja elinkautisvankien vapauttamismenettelystä annettua lakia sekä neljäätoista muuta lakia. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi laki varmuusvankeudesta.
Esityksen mukaan Suomessa otettaisiin käyttöön varmuusvankeus, johon yhdistelmärangaistukseen tuomittu voitaisiin määrätä, jos olisi edelleen olemassa ilmeinen vaara, että tuomittu vapauduttuaan syyllistyy uuteen vakavaan henkeä, terveyttä tai vapautta loukkaavaan rikokseen, ja vankeusajan jatkamista on pidettävä välttämättömänä muiden hengen, terveyden tai vapauden suojelemiseksi. Yhdistelmärangaistuksen soveltamisalaa puolestaan laajennettaisiin siten, että sen tuomitseminen ei edellyttäisi voimassa olevan lainsäädännön tavoin aiempaa rikollisuutta. Elinkautisvankien osalta lainsäädännössä selkeytettäisiin, että vankia ei voida päästää ehdonalaiseen vapauteen, jos vapauttamisharkinnassa huomioitujen seikkojen perusteella katsottaisiin olevan ilmeinen vaara, että tuomittu vapauduttuaan syyllistyy uuteen vakavaan henkeä, terveyttä tai vapautta loukkaavaan rikokseen. Muutosten tavoitteena on suojata yhteiskuntaa vakaviin rikoksiin syyllistyneiltä henkilöiltä, joiden arvioidaan vapautumisensa jälkeen syyllistyvän uudelleen vastaaviin rikoksiin, ja näin parantaa yhteiskunnan turvallisuutta.
Lue koko tiivistelmä · Virallinen tiivistelmä.
Missä mennään
- 26.2.2026 Annettu
- 3.3.2026 Lähetekeskustelu
- 4.3.2026 Valiokunnassa
- – Mietintö
- – Päätös
- – Eduskunnan vastaus
Valmistelee lakivaliokunta, lausunto perustuslakivaliokunta.
Eduskunnan päätös
Eduskunta ei ole vielä päättänyt asiasta.
Mitä mieltä sinä olet?
Valintasi tallentuu vain tähän selaimeen. Oma eduskuntasi näyttää, ketkä äänestivät useimmin kuten sinä.