AsiatHallituksen esitys HE 112/2024 vp
Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi
Hyväksytty 20.11.2024 Koulutus
Esityksen virallinen tiivistelmä
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia, lukiolakia sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia.
Esityksen tavoitteena on julkisen talouden kestävyyden vahvistaminen ja sillä puretaan kuntia ja koulutuksen järjestäjiä koskevia normeja.
Valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelman mukaan ammatillisen koulutuksen rahoitusta vähennetään 100 miljoonalla eurolla vuodesta 2025 lukien, siten että se kohdentuu aikuisten, jo tutkinnon suorittaneiden koulutukseen. Lisäksi hallitus päätti myöhemmin 20 miljoonan euron lisäsopeutuksesta ammatilliseen koulutukseen. Jotta säästö saataisiin kohdennettua hallituksen linjauksen mukaisesti, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia muutettaisiin siten, että varainhoitovuoden 2025 rahoituksesta päätettäessä opiskelijavuosien määrä saisi alittaa järjestämisluvassa määrätyn opiskelijavuosien vähimmäismäärän. Lisäksi kuntien rahoitusosuutta koskevia ammatillisen koulutuksen säännöksiä muutettaisiin, jotta hallituksen päättämä 100 miljoonan euron vähennys saataisiin valtion lisäksi koskemaan myös kuntasektoria.
Lisäksi ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia muutettaisiin siten, että henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmaa koskevia säännöksiä muutettaisiin joustavammaksi koskien oppivelvollisia opiskelijoita. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien velvollisuudesta laatia tutkintokohtainen osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelma luovuttaisiin. Lukiolakia muutettaisiin siten, että koulutuksen järjestäjän velvollisuudesta laatia opetussuunnitelmaan perustuva vuosisuunnitelma luovuttaisiin. Lisäksi luovuttaisiin koulutuksen järjestäjän velvoitteesta määräajoin selvittää opiskelijoiden huoltajien näkemyksiä oppilaitoksen ja koulutuksen järjestäjän toiminnasta.
Oppimisen tuen mahdollistamiseksi lukiokoulutuksen rahoitusta vahvistetaan hallitusohjelman mukaisesti 10 miljoonalla eurolla vuodesta 2025 alkaen. Lakia opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta muutettaisiin siten, että määrärahalisäys kohdentuisi valtion maksuosuuteen.
Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.
Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Opetusministeri Anders Adlercreutz
Lakiehdotukset
- Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 708/2024
- Laki lukiolain 13 ja 31 §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 709/2024
- Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 710/2024
Asiakirjat
Asiasanat
- ammatillinen koulutus
- lukio
- aikuiskoulutus
- opiskelijat
- suunnitelmat
- HOPS
- deregulaatio
- kunnat