Siirry sisältöön
Varjoeduskunta

AsiatHallituksen esitys HE 105/2024 vp

Laiksi yhdenvertaisuuslain 6 a §:n muuttamisesta

Hyväksytty 13.11.2024 KoulutusOikeusvaltio ja demokratia

Esityksen virallinen tiivistelmä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslakia.

Esityksen mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjien ja palveluntuottajien ei enää tarvitsisi laatia toimipaikkakohtaisia varhaiskasvatuksen toiminnallisia yhdenvertaisuussuunnitelmia.

Varhaiskasvatuksen järjestäjillä ja palveluntuottajilla olisi kuitenkin edelleen yleinen velvollisuus arvioida toimintansa vaikutuksia eri väestöryhmiin ja yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan sekä ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Lisäksi varhaiskasvatuksen järjestäjien ja palveluntuottajien olisi laadittava suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Suunnitelma voitaisiin kuitenkin jatkossa tehdä yhteisesti koskemaan kaikkia varhaiskasvatuksen järjestäjän ja palveluntuottajan vastuulla olevia toimipaikkoja. Kunta vastaisi yhdenvertaisuussuunnitelman laatimisesta myös sen alueella toimivien perhepäivähoidon ja kunnallisen avoimen varhaiskasvatuksen toimijoiden osalta.

Esitys perustuu pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan kaikkien kuntien toimintaedellytyksiä vahvistetaan jatkamalla normien purkamista nykyisestä kuntien tehtäväkentästä.

Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.

Allekirjoittajat: Pääministeri Petteri Orpo; Oikeusministeri Leena Meri

Lakiehdotukset

  1. Laki yhdenvertaisuuslain 6 a §:n muuttamisestaHyväksytty · säädöskokoelma 907/2024

Asiakirjat

Asiasanat

  • varhaiskasvatus
  • yhdenvertaisuus
  • tasa-arvo
  • syrjintä
  • suunnitelmat
  • kunnat
  • deregulaatio